Kiinalaiset tuparit

Eilinen ilta meni Anetan työkaverin tupareissa. Paikka oli jossain kaukana Kuala Lumpurin keskustasta tai sieltä missä itse asun. Matkaan tarvittiin kaksi junaa ja taksikyyti. Aluksi taksit eivät jostain syystä ottaneet meitä kyytiin. Viimein saimme taksin, joka lähti ajelemaan...jonnekin. Muutaman minuutin kuluttua liikennevaloissa kuski hyppäsi autosta ulos ja meni juttelemaan viereisen taksin kuljettajan kanssa. Hänellä ei siis ollut hajuakaan minne päin mennä. Palattuaan kuuleman tiesi missä paikka on. Ei tiennyt. Yritimme setviä tilannetta, mutta kuski ei puhunut kun muutaman sanan englantia, mutta malaiji tai thai olisi kuuleman luonnistunut. Eipä tuo paljoa meitä auttanut. Lopulta soitimme tupareiden järjestäjälle, joka onnistui jotenkin neuvomaan taksikuskia malaijiksi, vaikka hänkään ei sitä kiinalaisena paljoa puhu. Olen törmännyt vastaavaan tilanteeseen aikasemminkin. Usein kuljettajat eivät edes ota kyytiin, jos eivät tiedä minne ollaan menossa. Kuskien paikallistuntemukseen ei kannata luottaa yhtään, jonka vuoksi kuljetan karttaa mukana jos joudun menemään ennestään outoihin paikkoihin. Karttakaan ei yleensä auta, koska kuljettajat eivät kai osaa sitä lukea.

Perillä tuli samanlainen olo kuin hinduhäissä. Paikalla oli paljon kaksi päätä lyhyempiä kiinalaisia ja me, kolme valkoista. Herätimme epäilemättä huomiota alueella. Joka tapauksessa ruoka oli jälleen hyvää ja puikoilla syöntikin luonnistui hyvin. Erityisesti pidin possulla täytetyistä chileistä. Porsasta en olekaan syönyt varmaan puoleentoista kuukauteen. Maistoin myös ensimmäisen kerran mustekalaa. Tajusin vasta pöydässä, että ne lonkerot eivät olekaan nuudeleita. Syömättäkään ei oikein voinut jättää kun kokki oli paikalla ja kyseli, että miltä maistuu. Hymyilin ja nyökkäilin tyytyväisen näköisenä. Pitänee olla ensikerralla tarkempi.

Lauantai töissä

Koska otin maanantain vapaata, tämä lauantai menee töissä. En kuitenkaan ajatellut lähteä kotia kauemmaksi töitä tekemään. Singaporessa olisi AIESECin harjoittelijoiden allasbileet, mutta näyttää siellä taas kohta olevan käyntiä, joten jääkööt tällä kertaa. Lauantait ovat aika yleinen työpäivä, mutta hallituksen ohjeistuksen mukaan niistä pyritään pääsemään vähitellen eroon. Tällä hetkellä monessa yrityksessä esimerkiksi vain joka toinen lauantai on töitä tai silloin ollaan vain puolipäivää. Työpäivät ovat tyypillisesti yhdeksän tuntisia. Yleensä päivä alkaa yhdeksän tai kymmenen aikaan ja jatkuu seitsemän kieppeille. Ajoissa tuleminen on harvinaista.

Täällä näytetään käyttävän ihmistyövoimaa huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Lisäksi täällä on erilaisia ammatteja joista en suomessa kuullutkaan. Esimerkiksi parturissa hiusten leikkuu vaatii neljä henkeä. Yksi vastaanottaa, toinen tuo kahvia ja lehtiä, kolmas pesee hiukset ja neljäs vain leikkaa. Yksistään hiusten pesu kestää 20 minuuttia. Ja koko homma alle kymmenen euron.

Kaupoissa olen törmännyt vihannesten punnitsijaan. Siis henkilöön joka käyttää vihannesosaston vaakaa. Ne pahastuvat, jos epähuomiossa menee ja punnitsee tomaatit itse. Kassoilla saattaa olla kaksikin henkeä töissä. Toinen pakkaa ostoksia ja toinen käyttää kassakonetta. Tehokasta.

Kadun lakaisuun ei käytetä koneita, vaan kaikki tehdään luudalla. Paras esimerkki tästä on kaupungin läpi virtaavien jokien tulvalevennysten siivous luudalla. Levennykset ovat noin kymmenen metriä leveitä ja muutaman kilometerin mittaisia. Näitä siellä näkyy yksi ja sama nainen aamusta toiseen lakaisevan verkkaiseen tahtiin irtolehdistä. Siivoojat ovat muutenkin yleisiä. Joskus olen nähnyt jopa liikkeiden edustoja siivottavan mopilla. Kummallisimmat mihin olen törmännyt on yökerhossa käsipyyhkeen ojentaja (ei ottanut tippiä) ja hajuveden suihkuttaja sisään mentäessä.

Johdon ja työntekijöiden rajat ovat selkeät. Pomo ei osallistu yhtään millään tavalla työntekijöiden töihin. Kunhan katsoo kädet taskussa vieressä. Itesäni häiritsi kun pomoni isä ei antanut auttaa edes muuttomiehiä, jotka toivat meille tavaraa.

Vaikka työvoimaa on runsaasti se ei kuitenkaan tarkoita, että asiat tapahtuisivat tehokkaasti. Päinvastoin, kaikkeen saa varata aina tuplasti aikaa Suomeen verrattuna. Mutta mihinkäs tässä on kiire...

Suomea

Kiinalainen työkaveri on välillä hämmästyttänyt minua muutamilla yksittäisillä suomen kielisillä lausahduksilla, joihin on sattunut esimerkiksi netissä törmäämään. Luonnollisestikaan hänellä ei yleensä ole ihan tarkkaa käsitystä mitä on sanomassa, mutta yritys on hyvä. Tänään sanasto kuitenkin poikkesi hieman normaalista. Oli kuuleman löytänyt uuden suomi-englanti sanaston. Eli jos joskus liikutte täälläpäin ja kuulette kiinalaisen puhuvan hieman ehkä alatyylistä suomea, niin minua ei kannata syyttää. Minä en niitä ole opettanut!

Edistystä

Juuri kun pääsin kehumasta Singaporen erinomaista julkista liikennettä, myös täällä tapahtuu. Mikäli malaijia oikein ymmärrän, vihdoin ja viimein on tulossa kuukausilippu, jolla voi matkustaa kaikkien kolmen eri paikallisjunayhtiön junilla. Aikasemmin se on siis aina vaatinut erilliset liput kullekin reitille. Tämä lippu on suuri uutuus, aivan kuin muu maailma ei olisi käyttänyt sellaisia jo vuosikymmeniä. Tuntuu jotenkin tyypilliseltä tälle paikalle.

Yleensä ottaen Kuala Lumpurin julkinen liikenne on välttävä. Junat kyllä ovat moderneja ja kulkevat kätevästi paikoitellen jopa kerrostalojen kattojen yläpuolella, mutta asemaverkosto on aika harva, eivätkä linjat kata läheskään kaikkia kaupunginosia. Tätä on koitettu paikata bussitarjonnalla, mutta aikataulut ovat sekavat ja bussit huonokuntoisia. Täällä on ilmeisesti herätty aika myöhäisessä vaiheessa rakentamaan julkisen liikenteen verkostoa ja mallia on selvästi koitettu ottaa Singaporesta. Paikallinen ajokulttuuri kun on vähän mitä sattuu ja ruuhkia syntyy helposti.

Radio

Yritin tänään kuunnella töissä suomalaisia radiokanavia. Taajuus.fi on palvelu, joka tarjoaa muutaman kotimaisen radiokanavan kuunneltavaksi. Ei kuitenkaan yhtään minua erityisesti kiinnostavaa, mutta jotain silti. Suurin osa suomen kanavista ei tarjoa ohjelmiaan netissä kuunneltavaksi korkeiden teostomaksujen takia. Samasta syystä esimerkiksi suomen takseissa ja partureissa maksetaan ekstraa, jos edes radio on päällä. Uskomatonta, mutta teoston kiusanteko vaikuttaa myös tänne asti. Taajuus.fi ei salli kuuntelua suomen ulkopuolelta korkeiden teostomaksujen vuoksi. En sinänsä vastusta tekijänoikeusmaksuja, annettakoon artistille mikä hänelle kuuluu, mutta tämä alkaa vaikuttamaan jo kiusanteolta. Vaikea kuvitella kuinka suurista summista on kyse, jos muutama ulkomailla oleskeleva suomalainen välillä kuuntelee kotimaista radiokanavaa.

Aiheeseen liittyen huomasin illalla, että lähellä sijaitseva pieni DVD-putiikki sattui olemaan auki. Koko liike on noin yksiön kokoinen, mutta pitää sisällään usemman sadan eri elokuvan kokoelman, mukaan lukien myös pohjoismaisia elokuvia. Yhtään suomalaista en kuitenkaan löytänyt. Kansioissa on levyjen kansia, joita viedään kassalle. Näihin kansiin haetaan sitten takahuoneesta levyt. Hintaa tuli pienen tinkaamisen jälkeen 2,4 euroa/levy, mikä on minusta varsin kohtuullista ja palvelukin pelaa hyvin. Levyt sai testata ennen ostoa ja rikkinäiset voi viedä ilman kiusallisia kysymyksiä vaihdettavaksi. Tarjolla oli ihan uusiakin leffoja, mukaan lukien jenkeissä ensi kuussa julkaistava ja Malesiassa kielletty Sin City sekä Linnunradan käsikirja liftareille. Lähtiessä kaupanpitäjä antoi käyntikorttinsa ja käski soittamaan, jos on tarvetta jollekin tietylle leffalle. Miltei mikä tahansa kuuleman järjestyisi päivässä. Kunpa suomessakin saisi yhtä hyvää palvelua.

Singapore

Kotona ollaan. Kolme päivä Singaporessa on takana. Kuala Lumpur vaikutti poikkeuksellisen likaiselta ja sekavalta kotiin tullessa. Ei ole tietoakaan parhaimmasta näkemästäni julkisen liikenteen järjestelmästä tai siisteistä katujen varsista. Reissu oli kaikin puolin mukava. Sunnuntai päivä meni pakollisia nähtävyyksiä ja ihmisiä töllistellessä. Eräällä aukiolla oli kiinalainen nainen, joka kantoi julistetta jossa oli kuva ilmeisesti päähän ammutusta naisesta. Tällä hän halusi ilmaista huolensa Kiinan ihmisoikeustilanteeseen. Ainakin viestin välitystapa oli tehokas. Ilta meni eläintarhan yö-safarilla. Eläintarha on pimeän aikaan sikäli mielenkiintoisempi, että eläimet ovat oikesti aktiivisia, eivätkä vain nuku. Safarin varrella oli mahdollisuus päästä myös lepakoiden ja jättiläisliito-oravien kanssa samaan häkkiin. Oli sykähdyttävää tajuta, että juuri pään yläpuolella olevassa oksassa roikkuu pääalaspain 30cm pitkä lepakko.

Maanantaipäivä meni vähän vetelehtiessä. Onneksi huomasin, että Sin City, joka on kokonaan kielletty Malesiassa on sentään sallittu siellä. Tosin Singaporessakin elokuvalla on 21-vuoden ikäraja. Pakkohan se oli käydä katsomassa, kun olen sitä vuosikausia odottanut. Ei tarvinnut pettyä. Tarina on yhtä synkkä kuin esikuvansa. Maalle tyypilliseen tapaan elokuva alkoi minuutilleen ilmoitettuun aikaan.

Bussi kohti kotia lähti viiden aikaan. Kotimatka sujui mukavasti suomalaista poppia kuunnellessa. Jotenkin se sopii paremmin maanteiden varsille kuin KL:n ruuhkajuniin. Kotona odotti kortti Suomesta. Mummolle siitä kiitoksia.

Isoveli valvoo

Toinen paiva Singaporessa alkamassa, kotiin paluu on maanantai iltana. Hostellin koneen hiiri on rikki ja nappiskaan ei tunnu oikein toimivan. Saavuimme tanne Tomin ja Anetan kanssa lauantaiaamuna. Kuala Lumpuriin verrattuna kaupunki on todella siisti, hyvin jarjestetty, toimiva, selkeasti kiinalaisempi, mutta myos tylsempi. Jotenkin kaipaan sita pienta kaaosta mika on KL:ssa koko ajan. Jarjestykseen tottuneelle suomalaiselle kuitenkin varmaan miellyttavampi paikka asua.

Julkinen liikenne toimii erinomaisesti ja kansalaisten turvallisuudesta huolehditaan metroasemilla parhaimmillaan 40 kameran voimin. Junissa pyorii videoita, joissa annetaan turvallisuusohjeita liukuportaiden kayttajille. Joka paikassa tuntuu olevan ohjeita ja kieltoja, joiden toteutumista valvotaan kameroilla.

Eilinen paiva meni kierrellessa. Kavimme elektroniikka tavaratalossa, jossa oli 6- 7 kerrosta pelkastaan erilaisia elektroniikkaleluja varsin edullisesti. Hankalaa oli, mutta paasin sielta pois ostamatta mitaan. Maistoin durian-jaateloleipaa, joka on paikallinen erikoisherkku. Kuvottava tai oksettava ovat varmaan parhaat termit kuvaamaan makua. Syomatta jai. Illalla menimme Sentosa-saarelle, josta onnistuimme bongaamaan rannalla olevan ilmaisen jazz-konsertin. Tilasimme ruuat tapahtuman jarjestaneesta rantaravintolasta ja pidimme piknikin rannalla. Valilla kastelin varpaita etelakiinan-meressa. Kavi kieltamatta mielessa, etta tahan voisi jopa tottua.

新加坡共和国

新加坡共和国, joka tunnetaan myös nimellä சிங்கப்பூர் குடியரசு, on kaupunki, saari ja valtio, joka erosi Malesiasta vuonna 1965. Se sijaitsee Malakan niemimaan eteläkärjessä, niukasti pohjoisella pallonpuoliskolla. Maan lainsäädäntö on varsin tiukka. Purkan maahantuonti edes omaan kättöön sallittiin vasta muutama vuosi sitten. Roskittamisesta tai väärässä paikassa tupakoinnista seuraa S$1000 sakko, kadun ylittäminen muualta kuin erikseen merkitystä paikasta maksaa S$50. Kuolemantuomiota käytetään asukaslukuun nähden eniten maailmassa eikä kunnollisia vaaleja ei ole kai ollut koko valtion olemassaolon aikana. Ennenvanhaan epäsiistin näköiset miesmatkustajat saattoivat saada erityisen Suspected Hippy In Transport eli S.H.I.T-leiman passiinsa. Kaikesta edellä mainitusta huolimatta tai juuri siitä johtuen maa on yksi maailman rikkaimmista, siisteimmistä ja turvallisimmista valtioista. Sinnepä tieni siis vie.

Kanta-asiakasalennus

Lounaalla meillä on usein tapana käydä eräässä läheisessä mamakissa. (Intialainen muslimiravintola) Näissä ruokapuoli pelaa varsin suurpiirteisesti. Esimerkiksi riisin seuraksi saa lappaa lihaa ja kastikkeita oman nälän mukaan. Vasta pöydässä tarjoilija käy sitten arvioimassa, että paljonko sitä tulikaan otettua ja kirjoittaa hinnan paperilappuun. Tämän paperin kanssa sitten mennään kassan kautta pois.

Intialainen ruoka on vähän saman tyyppistä kuin suomestakin saatava. Erilaisia vaihtoehtoja on vain enemmän, enkä ole maistanut niistä varmaan puoliakaan. Kiinalaisissa en ole juurikaan törmännyt samanlaisiin riisi-lihakastikeyhdistelmiin kuin suomessa saa tottua. Niissä ruoka on pääasiassa erilaisia nuudeleita ja keittoja. Yleensä ruoka on aika mausteista, mutta ei kuitenkaan mitään mitä ei voisi suuhunsa pistää.

Viimeaikoina olen toisinaan lounaalla saanut muutaman kymmenen senin alennuksen kassalla. Eilen tilasin annoksen, jonka nimeä en osaa kirjoittaa, mutta mukaan kuuluu erilaisia kastikkeita ilman lihaa. Juuri kun olin alkamassa syömään paikan omistaja(?) kävi hakemassa lautaseni pois ja kävi lappamassa siihen kolminkertaisen määrän kastiketta ja lihaa. Tänään meille sattui ilmeisesti uusi tarjoilija, joka laski hinnat tavalliseen tapaan, mutta omistaja kävi korjailemassa hintoja alaspäin ruokailun aikana. Kiinalainen työkaveri oli kateellinen, koska ei ole koskaan saanut alennusta yhdestäkään ravintolasta. Ilmeisesti olen jäänyt mieleen. En ole nähnyt ketään muuta valkoihoista siellä syömässä. Yleensä paikalliset yrittävät nyhtää valkoisilta ylihintaa, mutta mukava välillä näinkin päin. Suomessa saataisiin ottaa mallia tästä. Runsaan lounaan käypä hinta on noin euro.

Uusi lelu

Tänään viimein sain raahattua itseni kauppaan ja hankittua itselleni uuden lelun. Pidemmän aikaa tein hinta- ja laatuvertailuja ennen kuin sitten vaikean valinnan kautta tein hätäisen ostopäätöksen. Onneksi Tom sattui mukaan, joka vanhana kauppiaana intoutui tinkaamaan mukaan muovikassillisen tarpeellista oheistavaraa. Ilta onkin mennyt mukavasti kämppäkavereita kiusatessa. Oikeasti en kuitenkaan syventynyt ohjeisiin toisin kuin kuva antaa ymmärtää.

Blogi tyhjää täynnä

Tuoreessa Kalevassa kommentoidaan blogeja ja niiden luomia ilmiötä. Artikkelin mukaan suurin osa blogeista on pientä piiriä kiinnostavia tyhjää täynnä olevia juttuja. Samoin kaiketi lienee tämän laita, mutta alkuperäinen tavoite ei kyllä ollutkaan aiheuttaa mitään suurta kansanliikettä tai vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Lähinnä minua kiinnostavat arjen erot Suomeen verrattuna. En ole esimerkiksi puuttunut paikalliseen tapaan hoitaa ympäristö- tai vähemmistöasioita, enkä ole kommentoinut viranomaisten rehellisyyttä tai vaalijärjestelmää. Itseasiassa vierastan ajatusta, että suuret massat pystyvät seuramaan jokapäiväistä arkea. Ajatuksena on käyttää blogia lähinnä yhtenä viestintäkanavana.

Suurin osa päivistä kuluu aika rutiinilla, eikä niissä sinänsä ole mitään erityistä kerrottavaa. Blogi on kätevä työkalu yleisten kuulumisten ja esimerkiksi kuvien välittämiseen laajemmalle joukolle yhdellä kertaa. Samalla voin pitää eräänlaista päiväkirjaa, jota voi vaikka käyttää muistin tukena jos joskus kertomaan näitä juttuja vaikka lastenlapsille. Tosin aina täällä sattuu ja tapahtuu kaikennäköistä, joista en viitsi julkisella foorumilla huudella. Eli ei kannata luulla, että kerron tässä kaiken kaikille mitään likaisia yksityiskohtia pois jättämättä.

Kaupungin asukit

Tavallisen tylsä tiistai ja taas pitkä työpäivä. Mielenkiintoisin tapahtuma oli kai yöllä kun kämpässä asuva Aneta heräsi keskellä yötä kummalliseen ääneen. Äänen aiheutti keskellä huonetta sijaitsevan pöydän päällä tuijottanut kulkukissa (kuvassa). Sama kissa on liikuskellut parvekkeella aikasempinakin iltoina. Niitä tuntuu olevan Bangsarin alueella useampiakin. Ilmesesti taloyhtiössä asuva australialainen nainen ruokkii niitä. Jostain syystä suurin osa kissoista, tämä mukaanlukien, on hännättömiä. Eivät ilmesesti syntyessään, mutta johonkin ne tuntuvat häntänsä hukkaavan.

Kaupungin eläimistö on muutenkin runsasta. Minun huoneen ikkunan alla on aamuisin kukkoja ja kanoja. Eivät kuitenkaan ilmesesti kenenkään lemmikkeinä. Moottoriteiden varsilla olen nähnyt myös kulkukoiralaumoja ja työmatkalla näin eräässä todella likaisessa joessa uiskentelevan reilun puolen metrin mittaisen liskon. Vähän joka paikassa sensijaan tuntuu olevan noin viiden sentin mittaisia gekkoja, jotka kuuleman syövät moskiittoja.

Hyönteiset tuntuvat kasvavan täällä hieman kotoisia suuremmiksi. Perhoset joiden siipein kärkiväli lähentelee kymmentä senttiä, ovat tavallinen näky. Samoin kuin kaiketi juuri niitä pyydystävät lepakot. Niiden lisäksi olen löytänyt kengästäni muutaman sentin mittaisen torakan (kuvassa). Kyseinen otus oli aika äkäinen eikä pysähtynyt vielä ensimmäisesta iskusta. Kaupungissa on tropiikille tyypiseen tapaan moskiittoja. Malariaa levittäviä lajia ei pitäisi olla, mutta denguekuume on kuuleman mahdollista saada. Oireista tai niiden puutteesta päätellen en tälläiseen yksilöön ole törmännyt.

Ei-nimeä-bileet

Lauantain allasbileet olivat pomon vanhempian talossa lähellä keskustaa. Pomon vaimo oli järjestänyt kemut täysin mieheltään piilossa, mikä sinänsä on aika onnistunut suoritus juhlien koon huomioon ottaen. Talo on iso ja isolla takapihalla on pienehkö uima-allas.Paikalla oli noin 50 henkeä, joista noin puolet expateja. Onneksi kaikki eivät käyneet altaassa. Tarjoilu oli tilattu eräästä tutusta intialaisesta ravintolasta eikä ruokapuolessa ollut valittamista, etenkin kun ravintolan omistaja oli paikalla. Kivaa oli. Näitä saisi olla useamminkin.

Sunnuntaina kävimme (jälleen) intilaisessa ravintolassa syömässä. Ruokailun jälkeen siirryimme tunnetun amerikkalaisen kahvilaketjun tiloihin. Kahvia juodessa mukana ollut Adelle kierteli ympäri kahvilaa, kunnes toimi minulle iiiison termosmukin myöhästyneenä syntymäpäivälahjana. Ei kuuleman tarvi töissä jatkuvasti täyttää. Mukissa on vaihtokuoret ja mukana tuli askartelusetti, jolla kuoria voi koristella. Sunnuntai ilta menikin kivasti mukin kanssa askarellessa.

Säät

Viimeiset pari päivää on ollut sateista. Paikallisten mielestä sateet eivät ole olleet erityisen rankkoja, mutta kyllä ne minusta ihan kunnon kaatosateilta vaikuttavat. Maltan tuskin odottaa milloin sataa kunnolla. Sateet ovat onneksi hieman viilentäneet ilmaa.

Silmämääräisesti arvioiden katujen varsilla olevat vesikourut ja viemärit näyttävät olevan noin kymmenen kertaa järeämpiä kuin suomessa. Alueella sataa reilut parimetriä vuodessa, mikä on aika paljon. Tilastojen mukaan sateisimmat kuukaudet ovat huhti- ja marraskuu, mutta paikallisten mukaan sateet ovat melko tasaisia ympäri vuoden.

Vuoden keskilämpötila on noin 26 astetta. Yleensä lämpötila on 21 ja 33 asteen välillä. Kuumimman ja kylmimmän kuukauden ero on noin asteen sisällä vuosittaisesta keskiarvosta. Ympäristö ei siis juurikaan muutu vuodenaikojen välillä. Tarkkaa lämpötilaa on vaikea sanoa, sillä juuri missään ei ole lämpömittareita, eikä sillä ole väliä koska aina on kuitenkin kuumaa ja kosteaa. Tosin viime päivinä ilma on tuntunut jopa viileältä. Tähänkin näköjään tottuu. Sateet saisivat kyllä jo loppua tältä erää, sillä illalla on allasbileet, eikä ole kiva jos siellä kastuu.

Häät

Eilen sain yllättäen kutsun pomon sukulaisen häihin. Tai itseasiassa kyseessä oli vasta kihlajaiset ja joku toinen häitä edeltävä juhla. Varsinainen vihkiminen on kaiketi tänään. Normaalisti hinduhäät kestävät seitsemän päivää, mutta tehokkuutta korostaen nykyaikana juhlia yhdistellään ja häistä selvitään yleensä jo kolmessa päivässä.

Kihlajaisissa morsiammen käsiin maalataan henna-tatskoja ja meikataan. Homma oli järjestetty sindhi-perinteen mukaisesti, joka näkyi kuuleman erityisesti musiikin ja tanssin runsaassa määrässä. Ohjelmassa oli muun muassa kohtauksia Bollywood-musikaaleista sukulaisten esittämänä. Intialaiset perheet ovat hieman suurempia kuin kotosuomalaiset, joten paikalla oli noin 300 vierasta. Seuraavien päivien juhlissa vieraita on vähemmän.

Mielenkiintoinen kokemus. Söin jonkun monikätisen jumalan siunaamia sokerikiteitä, joten senkin puolen pitäisi nyt olla kunnossa. Naisilla oli päällään sarit ja miehilla erilaisia intialaisia pukuja. Vaatteissa oli kirkkaat värit ja paljon kimalletta ja kilinää. Jotain yhteistä suomalaisiinkin häihin kuitenkin löytyi: suurin osa miehistä oli takanurkassa baaripöydän ympärillä.

Curry

Tämän päivän Kalevassa kerrotaan, että curry saattaa auttaa melanoomaan eli ihosyöpään. Minulle ihosyövän riski on siis olematon, koska lusikoin tuota ainetta varmaan kilokaupalla joka päivä. Vähempikin epäilemättä riittäisi.

Tänään onneksi lounastettiin vaihteen vuoksi läheisessä kiinalaisessa. Nuudelit olivat hyviä, mutta keitto on aika hankala syödä puikoilla. Ilmeisesti säälistä tarjosivat haarukkaa avuksi, mutta ylpeys ei sallinut käyttää länsimaisia apuvälineitä. Onneksi tänään sattui vähän huonompi paita päälle.

Malaiji

Malaiji on Malesian virallinen kieli. Enimmäkseen sitä käyttävät malaijit sekä toisinaan myös intialaiset. Kiinalaiset sen sijaan pyrkivät puhumaan kiinaa tai englantia, eivätkä usein osaa malaijia. Kieltä puhutaan Malesian lisäksi myös Bruneissa. Malaiji on läheistä sukua indonesian ja jaavan-kielille ja kielet ovatkin lähinnä toistensa murteita. Indonesialle ja malaijille on tyypillistä runsas lainasanasto englannista ja hollannista. Yhteensä indonesian ja malaijin puhujia on noin 200 miljoonaa, joten mistään pienestä kielestä ei ole kyse.

Tänään tilasin ensimmäisen ruoka-annokseni pelkästään malaijiksi. Tavoitteena oli saada eräänlainen lätty kanatäytteellä. Sain lätyn, mutta kana tuli erilliselle lautaselle. Johtunee suomalaisesta aksentista. No aika hyvin kuitenkin.

Kuukausi takana

Huomasin juuri, että ensimmäinen kuukausi on takana. Aika on mennyt todella nopeasti uuteen tutustuessa. Täällä törmää helposti asioihin, joita on tottunut pitämään itsestään selvyytenä ja samalla huomaa että täällä on asioita, joita kaipaisi Suomeenkin.Tuoreimpana esimerkkinä ulkoilmaelokuvateatterit ja viimeksi eilen olleet allasbileet ovat jotain, jota Suomessa en ole (pääasiassa sään takia) päässyt kokemaan. Expatien järjestämät tapahtumat ovat muutenkin mielenkiintoisia, koska niissä pääsee tapaamaan ihmisiä todella oudoista maista outoine ruokineen ja tapoineen. Esimerkiksi eilen allasalueelta lähdettyämme suuntasimme paikalliseen irkkupubiin, jossa sujuvasti tilasimme ruokaa naapurissa sijaitsevasta intilaisesta ravintolasta. Ei onnistuisi suomessa.

Tänään illallisesta vastasi puolalainen Jarek, joka oli saanut paketin kotimaastaan. Käytännössä illallinen oli tämän kämpän asukkaille myös aamupala ja lounas. (Kuunvaihteessa tulleet ranskalainen ja puolalainen tyttö jäivät siis hieman oletettua paria päivää pidemmäksi aikaa.) Puolalaiset ruuat olivat pääasiassa perunaan ja possuun pohjautuvia ruokia, joten se ainakin poikkesi normaalista täkäläisestä ruuasta. Mukaan kyllä sattui eräs saksan turkkilainen muslimi, jonka illallinen jäi possun takia aika vähäiseksi.

Sähköpostista huomaan, että eräs ideani oli herättänyt kiinnostusta ja sitä pitäisi jo demota käytännössä huomen aamulla. Olisi ehkä pitänyt pitää suunsa kiinni.

Elokuvissa

Eilinen ilta meni elokuvissa. Asiassa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta itse tapahtuma oli elokuvateatterin ja eväsretken välimuoto. Matkaan lähdettiin pomon autolla. Takakontiin heitettiin iiiiso laatikko, runsaasti erilaisia virvokkeita pohjalle ja päälle parikymmentä senttiä jäitä. Lisäksi mukana oli erillaisia retkieväitä ja leffanaposteltavaa. Matkalla sorruin muiden painostuksesta eka kerran mäkkärille, josta haettiin väliin jäänyt illlallinen. Nokia Starlight Cinema on iso nurmikenttä, jonka toisessa päässä on iso valkokangas. Ihmiset olivat tulleet paikalle jo pari tuntia aikaisemmin piknikille. Ilmassa pörräsi jotain tulikärpäsiä ja isoja perhosia. Ilmeisesti niiden houkuttelimina paikalla oli myös lepakoita, jotka yrittivät pyydystää niitä.

Elokuva oli Malesialainen, epäsovinnaisuudessaan kuuleman paljon keskustelua herättänyt "Sepet"-niminen pätkä, mutta en minä siinä mitään erikoista huomannut. Tai huomasin, mutta ulkopuolisena asiat eivät vain tunnu niin merkittäviltä. Paikalla oli myös leffan pääosan esittäjät. Adellen yllytyksestä menin samaan kuvaan heidän kanssaan. Jotain sellaista mitä en ikinä tekisi Suomessa, mutta kerrankos sitä Malesiassa...

Lontoo

Tieto Lontoon pommeista saapui tänne töistä lähdön aikoihin. Kotimatkalla puhelinverkot olivat ruuhkaiset, eikä puhelun soittaminen meinannut onnistua. Ilmeisesti reilun viidenkymmenen vuoden takainen eroaminen Britanniasta vaikuttaa vielä ja ihmisillä on paljon tuttavia Lontoossa. Tämä kai korostuu minulle, koska liikun paljon ulkomaalaisten kanssa. Omaan tietooni ei kuitenkaan ole tullut ketään, joka olisi edes tiennyt jonkun uhrin vaikka monilla onkin siellä tuttavia.

Illalla oli minun aikana ensimmäinen jäähyväisillallinen. Hollantilainen ja Egyptiläinen AIESEC-harjoittelija lähtivät kotia kohti. Vain egyptiläisen olin tavannut kerran aikaisemmin. Tandor-illalliselta lähdimme pomon ja kämppäkaverin kanssa katsomaan elokuviin leppakkomiehen alkuvaiheita. Elokuva oli “viihdyttävä”.

Kaupunki rikki

Tänä aamuna oli tarkoitus hakea kamat taloyhtiön pesulasta, mutta luonnollisesti kiinalainen pesulan pitäjä oli jälleen niin paljon myöhässä, että minun piti lähteä töihin. Matkalla juna-asemalla sain puhelun, että Putra LRT eli junalinja jota käytän alkumatkalla on rikki ja asemalla on kaaos ja järkyttävät taksijonot. Onnistuin nappaamaan taksin lennosta ja pääsin sillä töihin. Matka kesti aika kauan, koska moni muukin ilmeisesti oli tietoinen junanlinjan rikkoutumisesta ja oli liikkeellä autolla.

Puhelin toimii

Puhelinkin alkoi toimimaan viikonloppuna kun pudotin sen lattialle. Vähän kyllä harmittaa, kun ehdin jo asennoitua uuden puhelimen ostoon. No nyt voinen ostaa hyvällä omatunnolla kameran.

Eilen kysyttiin kadulla kolmannen kerran tietä, mutta tälläkään kertaa en osannut neuvoa. Miksikähän ne minulta sitä kysyy. Mielestäni eroan aika tavalla paikallisista.

Tänään postissa oli kotoa lähetetty synttäripaketti. Oli viipynyt matkalla viikon. Onneksi sisällä ei ollut ruokaa. Nyt on muuten vaan huono olo. Liekö syynä lounaaksi nautittu intialainen ruoka. Ei kiva. Kuvassa oleva malaijruoka, jonka nimeä en muista, ei liity tapaukseen.

Sunnuntairetki

Ohjelmassa oli kämppäkaverin Tomin pomon isännöimä retki Forest Research Institute Malaysia:n läheiselle tukimusasemalle KL:n ulkopuolelle. Mukaan mahtuivat vielä Jarek puolasta ja Jana tsekistä. Aamulla lähdettiin junalla noin puoleen matkaan, jossa meitä odotti autokyyti tutkimusasemalle. Koska kaikilla oli jäänyt herätys myöhäiseksi ja aamupala välistä, matkalla haukattiin vähän varhaista lounasta. Tutkimusasemalla oli parin kilometrin mittaisia retkeilypolkuja sademetsään. Valitsimme suosituimman reitin, jonka varrella on puiden latvojen tasalle kiinnitetty riippusilta. Metsässä on kuuleman apinoita ja muita viidakon eläimiä, mutta emme nähneet yhtään. Jälleen päivä oli kuuma, eikä kiipeäminen mäkeä pitkin ollut kevyttä. Luonnollisesti matkaan otettiin aivan liian vähän vettä. Riippusilta oli vaijeriviritys, joka roikkui parhaimmillaan 30 metrin korkeudessa puiden latvojen tasalla. Välille oli rakenettu tasanteita puun latvoihin. Maisemat olivat hienot ja tarjosivat hieman eri perspektiivin metsään ja läheiseen maastoon. En katsonut alas.

Päivän samoilun jälkeen menimme isännän kotiin, jossa oli vuorossa suihku ja ensimmäinen ei-aasialainen ruoka miltei kuukauteen. Hyvin kelpasi kaikille. Juuri päästyämme perille alkoi sataa kaatamalla. Pieni pettymys kävi mielessä, kun tajusimme että menetimme mahdollisuuden nähdä todellinen sademetsä. Ruokailun jälkeen matka jatkui läheiseen ostariin katsomaan Maailmojen sotaa. Vihdoin kotiin päästyäni kävin vielä haukkaamassa pientä iltapalaa sunnuntaimarkkinoilla. Ruoka oli hyvää, vaikka en tiedä ihan tarkkaan mitä kaikkea suuhuni pistin.

Tilipäivä

Perjantaina viimein koitti se suuri pävä. Ensimmäinen tili! Palkka maksettiin shekkinä itseasiassa jo torstaina. Muistelen niitä joskus lahjoina nähneeni, mutten aktiivikäytössä 15-20 vuoteen. Shekki piti luonnollisesti käydä muuttamassa pankista. Myöskään mikä tahansa konttori ei kelpaa vaan rahat pitää hakea tietystä konttorista.

Pankissa homma meni niin, että ojensin shekin ja suomalaisen ajokortin kassatädille. Tämä alkoi laskea rahoja ja ojensi ajokortin takana istuvalle esimiehelleen. Esimies tarkasti ajokortin tarkasti ja ojensi sen takanaan haulikon(!) kanssa seisovalle vartijalle, joka otti kortista kopion. Kopio ja kortti tulivat sitten samaa reittiä pitkin takaisin huivipäiselle kassatädille, joka sitten ojensi juuri laskemansa rahat. Aika paksun rahanipun sain, vaikka se ei suomenrahassa paljoa olekkaan. Se haulikko kyllä vähän häiritsi. Se on aika vaarallinen kapistus paikassa jossa on lapsiakin. Vaikka kyllä noita isoilla pyssyillä varustettuja vartijoita näkee ihan koruliikkeissäkin. Hauskinta/hurjinta on, että nämä samat vartijat matkustaa julkisilla kotiin sama haulikko selässään.