sunnuntaina, heinäkuuta 24, 2005

Isoveli valvoo

Toinen paiva Singaporessa alkamassa, kotiin paluu on maanantai iltana. Hostellin koneen hiiri on rikki ja nappiskaan ei tunnu oikein toimivan. Saavuimme tanne Tomin ja Anetan kanssa lauantaiaamuna. Kuala Lumpuriin verrattuna kaupunki on todella siisti, hyvin jarjestetty, toimiva, selkeasti kiinalaisempi, mutta myos tylsempi. Jotenkin kaipaan sita pienta kaaosta mika on KL:ssa koko ajan. Jarjestykseen tottuneelle suomalaiselle kuitenkin varmaan miellyttavampi paikka asua.

Julkinen liikenne toimii erinomaisesti ja kansalaisten turvallisuudesta huolehditaan metroasemilla parhaimmillaan 40 kameran voimin. Junissa pyorii videoita, joissa annetaan turvallisuusohjeita liukuportaiden kayttajille. Joka paikassa tuntuu olevan ohjeita ja kieltoja, joiden toteutumista valvotaan kameroilla.

Eilinen paiva meni kierrellessa. Kavimme elektroniikka tavaratalossa, jossa oli 6- 7 kerrosta pelkastaan erilaisia elektroniikkaleluja varsin edullisesti. Hankalaa oli, mutta paasin sielta pois ostamatta mitaan. Maistoin durian-jaateloleipaa, joka on paikallinen erikoisherkku. Kuvottava tai oksettava ovat varmaan parhaat termit kuvaamaan makua. Syomatta jai. Illalla menimme Sentosa-saarelle, josta onnistuimme bongaamaan rannalla olevan ilmaisen jazz-konsertin. Tilasimme ruuat tapahtuman jarjestaneesta rantaravintolasta ja pidimme piknikin rannalla. Valilla kastelin varpaita etelakiinan-meressa. Kavi kieltamatta mielessa, etta tahan voisi jopa tottua.

Ei kommentteja: