Kiinalaiset tuparit

Eilinen ilta meni Anetan työkaverin tupareissa. Paikka oli jossain kaukana Kuala Lumpurin keskustasta tai sieltä missä itse asun. Matkaan tarvittiin kaksi junaa ja taksikyyti. Aluksi taksit eivät jostain syystä ottaneet meitä kyytiin. Viimein saimme taksin, joka lähti ajelemaan...jonnekin. Muutaman minuutin kuluttua liikennevaloissa kuski hyppäsi autosta ulos ja meni juttelemaan viereisen taksin kuljettajan kanssa. Hänellä ei siis ollut hajuakaan minne päin mennä. Palattuaan kuuleman tiesi missä paikka on. Ei tiennyt. Yritimme setviä tilannetta, mutta kuski ei puhunut kun muutaman sanan englantia, mutta malaiji tai thai olisi kuuleman luonnistunut. Eipä tuo paljoa meitä auttanut. Lopulta soitimme tupareiden järjestäjälle, joka onnistui jotenkin neuvomaan taksikuskia malaijiksi, vaikka hänkään ei sitä kiinalaisena paljoa puhu. Olen törmännyt vastaavaan tilanteeseen aikasemminkin. Usein kuljettajat eivät edes ota kyytiin, jos eivät tiedä minne ollaan menossa. Kuskien paikallistuntemukseen ei kannata luottaa yhtään, jonka vuoksi kuljetan karttaa mukana jos joudun menemään ennestään outoihin paikkoihin. Karttakaan ei yleensä auta, koska kuljettajat eivät kai osaa sitä lukea.

Perillä tuli samanlainen olo kuin hinduhäissä. Paikalla oli paljon kaksi päätä lyhyempiä kiinalaisia ja me, kolme valkoista. Herätimme epäilemättä huomiota alueella. Joka tapauksessa ruoka oli jälleen hyvää ja puikoilla syöntikin luonnistui hyvin. Erityisesti pidin possulla täytetyistä chileistä. Porsasta en olekaan syönyt varmaan puoleentoista kuukauteen. Maistoin myös ensimmäisen kerran mustekalaa. Tajusin vasta pöydässä, että ne lonkerot eivät olekaan nuudeleita. Syömättäkään ei oikein voinut jättää kun kokki oli paikalla ja kyseli, että miltä maistuu. Hymyilin ja nyökkäilin tyytyväisen näköisenä. Pitänee olla ensikerralla tarkempi.