sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2005

Sunnuntairetki

Riippusilta Ohjelmassa oli kämppäkaverin Tomin pomon isännöimä retki Forest Research Institute Malaysia:n läheiselle tukimusasemalle KL:n ulkopuolelle. Mukaan mahtuivat vielä Jarek puolasta ja Jana tsekistä. Aamulla lähdettiin junalla noin puoleen matkaan, jossa meitä odotti autokyyti tutkimusasemalle. Koska kaikilla oli jäänyt herätys myöhäiseksi ja aamupala välistä, matkalla haukattiin vähän varhaista lounasta. Tutkimusasemalla oli parin kilometrin mittaisia retkeilypolkuja sademetsään. Valitsimme suosituimman reitin, jonka varrella on puiden latvojen tasalle kiinnitetty riippusilta. Metsässä on kuuleman apinoita ja muita viidakon eläimiä, mutta emme nähneet yhtään. Jälleen päivä oli kuuma, eikä kiipeäminen mäkeä pitkin ollut kevyttä. Luonnollisesti matkaan otettiin aivan liian vähän vettä. Riippusilta oli vaijeriviritys, joka roikkui parhaimmillaan 30 metrin korkeudessa puiden latvojen tasalla. Välille oli rakenettu tasanteita puun latvoihin. Maisemat olivat hienot ja tarjosivat hieman eri perspektiivin metsään ja läheiseen maastoon. En katsonut alas.

Retkeilypolku Päivän samoilun jälkeen menimme isännän kotiin, jossa oli vuorossa suihku ja ensimmäinen ei-aasialainen ruoka miltei kuukauteen. Hyvin kelpasi kaikille. Juuri päästyämme perille alkoi sataa kaatamalla. Pieni pettymys kävi mielessä, kun tajusimme että menetimme mahdollisuuden nähdä todellinen sademetsä. Ruokailun jälkeen matka jatkui läheiseen ostariin katsomaan Maailmojen sotaa. Vihdoin kotiin päästyäni kävin vielä haukkaamassa pientä iltapalaa sunnuntaimarkkinoilla. Ruoka oli hyvää, vaikka en tiedä ihan tarkkaan mitä kaikkea suuhuni pistin.

2 kommenttia:

Hannu kirjoitti...

No jotenki alkanut jo tuntumaan ettei taalla ole enaa niin kuuma. Lieko sitten ollut viileampia paivia vai olenko tottumassa. Vaikea sanoa.

Samalla tavalla taallakin verstaalla ollaan. Paivat vaan on vahan pidempia ja toimistossa tehokkaampi ilmastointi. Suurin ero on kai siina, etta taalla aina toisinaan kaydaan lounaalla lansimaalaisessa samaan tapaan kuin suomessa kaydaan kiinalaisessa. Itse en tosin ole siihen lansimaiseen roskaruokaan juuri koskenut. :) Paitsi tanaan kun tein spagettia kotona.

Lomista ei ole tietoakaan seuraavaan pariin vuoteen, vaikka kylla niita taallakin jonkin verran kertyy.

Kerrohan terveisia.

Hannu kirjoitti...

Joo, ei siella havupuita ollut, mutta polulla oli niin isoja lehtia, etta jopa minunkin jalat mahtui niiden paalle.