maanantaina, elokuuta 15, 2005

Tioman

Tioman LifestyleTioman on kilpikonnan muotoinen saari Malesian itäpuolella. Mantereelta saarelle on matkaa noin 60 kilometriä, jonka taitoimme pikaveneellä reilussa tunnissa. Itse saari on suurimmilta osin täysin koskematonta sademetsää, eikä sisällä mitään suurempia asutuskeskuksia. Meidänkin majapaikamme oli piskuisessa rannikolla sijaitsevassa kylässä, joka eli pelkästään turismilla. Kylässä oli vain yksi tie, muutama ravintola, mökkejä, sukellusfirmoja ja hieno hiekkaranta.

Saavuimme rantaan lauantaiaamuna yön autossa istumisen jälkeen, josta reilun tunnin loppumatka meni pikaveneellä. Vene matkalla sain mahdollisuuden jutustella kasvotusten suomeksi ensimmäisen kerran reiluun pariin kuukauteen, kun viereen sattui istumaan suomalainen tyttö. Perillä Ensimmäisenä ohjelmassa oli aamupala, jonka jälkeen pienet unet mökissä. Tämän jälkeen siirryimme rannalle, jossa torkuimme palmujen alla, toki aina välillä jotain syöden. Jotenkin aika tuntui hidastuvan ja kiire katoavan. Parin sadan metrin kävelyynkin sai menemään minuutti kaupalla aikaa. Ilta meni palmujen väliissa olevassa rippumatossa loikoillen ja mukavia jutustellen.

Kalojen katseluaSunnuntai oli toiminnallisempi päivä. Aamusta lähdimme paikallisen opastuksella veneellä merestä törrättäville kallioille. Vene ankkuroitiin ja snorkkelit ja räpylät kaivettiin esiin. Kyseisellä paikalla oli paljon hienoja koralleja sekä niiden välissä sukkuloivia erikokoisia ja värisiä kaloja. Kalojen väritys vaihteli pinkistä aina musta-valkoraidalliseen. Hauskinta oli sukeltaa leipäpala kädessään ja katsoa kuinka korallien välistä hyökkäsi satoja erikokoisia kaloja kädessä olevaa leipäpalaa kohti. Yksi jopa puraisi sormesta. Ei ollut kuuleman hai, koska sormi on edelleen tallella.

Pääkatu ruuhka-aikaanSaari on mukava paikka. Kylät ovat pieniä ja sijaitsevat osittain sademetsässä sekä toisaalta hienojen hiekkarantojen vieressä. Koska esimerkiksi telkkareita tai muita nykyajan perusvempeleitä ei juurikaan ole, ajan taju katoaa helposti ja löhöilystä tulee rankin asia, mitä saarella viitsii tehdä. Erinomainen lomapaikka siis. Saarelle haluvien täytyy pitää kiirettä, sillä hiljattain aloitetut ja runsaasti kritiikkiä saaneet parannusprojektit tulevat muuttamaan saarta, eikä välttämättä parempaan suuntaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vieläkö käryä on ilmassa?
Pohjolan Sanomatkin on siitä raportoinut pariin kertaan.

Hannu kirjoitti...

Pahin kary alkaa olemaan jo ohi. Aurinkokin on tullut jo esiin ja yska lahtenyt. Tama blogi nakyy saaneen jonkin verran kansavainvalistakin huomiota tuon takia. Eivat vaan ole vieraat taineet oikein ymmartaa asiaa.

Kristina kirjoitti...

Hey Hannu. I have no idea what you are writing about here, but the pictures sure look good :)

Hannu kirjoitti...

Reading this shouldn't be that hard for you. It has nothing what you wouldn't already know. ;) (I got the hint. I'll burn the photos for you before you leave.)