sunnuntaina, elokuuta 07, 2005

15-minuuttia

Jalan PetalingViikonloppu oli ja meni. Perjantaina oli pidimme pienimuotoiset allasbileet alakerran uima-altaalla. Todella lyhyestä varoitusajasta huolimatta kolmisen kymmentä henkeä ehti paikalle. Ihan mukavasti meni. Lauantai meni MidValleyssä, tiettävästi Kaakkois-Aasian suurimmassa ostarissa. En oikeastaan koskaan löydä sieltä mitään, koska paikka on niin suuri. Ostarissa sijaitsevassa, tiettävästi Aasian suurimassa elokuvateatterissa, kävin Selman kanssa katsomassa The Islandin. Oli ihan vauhdikas scifi-pätkä. Täällä se on saanut kokonaista k-18 ikärajan, joka vielä erikseen leimattiin lipun päälle. Eivät kai luottaneet, että ne menivät omaan käyttöön. Näyttää siltä, että kauan odottamani Linnunradan käsikirja liftareille jää nyt näkemättä, kun sitä ei taideta näyttää enään missään teatterissa. No, molemmat edellä mainitut elokuvat olivat jo tänään saatavilla Chinatownissa, jossa kävin tänään ensimmäisen kerran. Enpä kyllä ole tainnut missään nähdä aikasemmin yhtä paljon "todella aitoja" merkkituotteita.

Minun 15-minuuttia kuuluisuudessa on nyt ilmeisesti tullut. Joskus juhannuksen tienoilla kävimme paikallisen Juice-magazinen synttäribileissä. Lehti aihepiireiltään kai aikalailla verrattavissa suomalaiseen City-lehteen. Emme kauaa juhlissa viihtyneet, mutta sen verran kuitenkin, että ehdimme poseeraamaan jollekin mystiselle valokuvaajalle. Ehdin unohtaa jo koko homman, mutta tänä iltana naapurin filippiiniläinen tyttö oli ollut kahvilassa kenialaisen kaverinsa kanssa, joka sitten oli huomannut minut ja puolalaisen kaverini poseeramassa. Ihan keskiaukeamalle en kuitenkaan päässyt, mutta hyvä kuitenkin. Vähän kyllä harmittaa, että juuri kuvan yläpuolella lukee isolla tekstillä bileiden teema: The FreakShow.

6 kommenttia:

Tommi kirjoitti...

Heh, loistohomma. Kai nyt hommaat skannauksen tuosta lehtiartikkelista tännekin?

Hannu kirjoitti...

Katotaan jos jostain loytyis se skanneri.

McTaukki kirjoitti...

Just just. Tuota minäkin. Freak Show kuullostaa aika pahalta näin ykskaks. Mutta taitaa olla aika aiheellista sielläpäin, niin ja eihän siellä edes ymmärretä mitä se "freakshow" edes tarkoittaa. Ostit/otit kuiteskin numeron ja tallensi sen kassakaappiin?

Hannu kirjoitti...

Toki numero on tallessa. Vallilla taa kaupunki tuntuu olevan olevan yks show.

Adelle as teacup kirjoitti...

We have it officially posted in the office. =)

I can scan it and email to all ...starting bid at 10USD=8.21EUR

Haha

~Adelle

Hannu kirjoitti...

Of course. When I finally found a profitable business idea, first competitor comes and copies my business idea ;)