Eilen käytiin syömässä chilirapua kun Intialainen tuttu oli saanut bonuksen töistä. Sen jälkeen jälleen salsabaariin. Myöhään meni, mutta kivaa oli. Nyt alkaa reppu olemaan jo pakattuna idän retkeä varten. Ensin tosin vain etelään Singaporeen, jossa hypätään koneeseen.
Eilen järkkäsin paikallisille AIESEC ihmisille illallisen yhdessä mamakissa. Tavallisen noin tusinan verran paikalle tuli noin 40 henkeä. Raflasta oli vähällä loppua tuolit ja pöydät kesken. Saisivat kyllä antaa minulle ensikerralla alennusta kun käyn siellä.
Suomen pojat sitten lähtivät yöjunalla kohti Singaporea. Siellä he ovat perjantaihin asti ja sieltä sitten takaisin Suomeen. Oli oikein kiva kun kävi vieraita, mutta oli vähän raskasta yhdistää työntekijän ja turistin elämä. Unet jäi aika vähiksi, vaikka Langkawilla ei herätyskelloa käytettykkään ja sai sentään vähän univelkoja takaisin.
Suomestakin kuului kaikenlaisia juttuja tutuilta. Olisi itseasiassa jo aika kiva käydä sielläkin välillä. Ei tarvitsisi jatkuvasti hikoilla, ei kinastelua taksikuskien kanssa, jokseenkin toimiva julkinen liikenne, ihmiset, sauna ja ja... no onhan sitä jo siinäkin vähäksi aikaa. Paitsi, että viimepäivinä ei ole tullut hikoiltua kun sateet ovat laskeneet lämpötilan varsin mukavaan 25 asteeseen ja taksienkin kanssa tulee jo toimeen kun olen oppinut riittävän röyhkeäksi. No saunaakaan ei näin kosteassa ja kuumassa ole vielä mikään sietämätön ikävä ole tullut. Helposti kuitenkin saisin ainakin pari viikkoa suomessa vietettyä, mutta sitten luultavasti alkaisi jo haluttamaan takaisin, joten ollaan täällä nyt vielä sen aikaa kun tätä lystiä riittää. Sitten voisi kai jo kasvaa aikuiseksi ja lopettaa tämän hortoilun. Ehkä.
Itse olen jo kotosalla. Pojat jäi vielä yöksi Langkawille. Vähän sateista oli. Parhaat säät on kai jo menneet tältä vuodelta. Muuten kyllä oikein kiva paikka, vaikka Redangissa oli kyllä paremmat rannat. Pitää vain varata enemmän aikaa kuin yks viikonloppu, koska siinä ei ehdi paljoakaan näkemään. Ruoka vain oli aika kallista manner-Malesian hintoihin tottuneelle, mutta muuten oli edullista. Melomassa käytiin ja aurinkoa otettiin. Noiden lisäksi muuten palloiltiin ympäri Pantai Cenangia.
Satunnaisista sateista huolimatta jäi aurinkoa naamaan, joten ei ihan hukkaan mennyt. Kotimatkalla lentokentällä varmistin, että eilen illalla rantareggaebaarissa ollut porukka todella oli suomalaisia. Täällä kuuleman isompikin ryhmä suomalaisia opiskelemassa. Yhden puhelinnumeron otin mukaani, jos vaikka sattuu niin heikko hetki, että suomea pitää päästä puhumaan. Iltasella kävin kertaamassa ranskaani Algerialaisten kanssa. Ei mennyt kovin hyvin. Edelleen osaan ne samat noin 5 sanaa kuin aikaisemminkin. Kehuivat kuitenkin, että minulla on aika "eksoottinen" aksentti.
Pitkän illan jälkeen aikainen herätys ja Langkawille. Mukava turistirysä ja verovapaat hinnatkin miellyttävät. Ruoka vain tuppaa olemaan Malesialle poikkeukselliseen tapaan kallista. Majapaikka on halvassa mokkikylässä, tosin vasta kaksi torakkaa on loytynyt. Mutta kuten Kalle sanoi, parempi torakanpesä kuin tiikerinpesä.
Pojista on tullut kuuluisia.
Pojilla oli tänään harrastus päivä. Heillä meni aika paintballia pelatessa. Minä palelin toimistossa. Pitäis itekin kokeilla sitä täällä. Iltasella käytiin haukkaamassa illallista intialais -kiinalais -afganistalais -ravintolassa. Hyvää oli. Sen jälkeen käytiin vielä paikallisella salsaklubilla tuttuja moikkaamassa. Tarkoitus oli tavata vain minun kavereita, mutta kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti myös poikien paintball-kaverit olivat ensimmäistä kertaa kokeilemassa samaa salsaklubia. Vastaavaa ei tapahdu kovin usein 4,5 miljoonan asukkaan kaupungissa. Yleisön pyynnöstä Flickrissä on uteliaille muutama uusi kuva katseltavaksi.
Pojat ovat kerenneet jo tottua pikkuhiljaa Kuala Lumpuriin. Ei ole kuuleman päivän valossa niin paha paikka. Paikoitellen kaikessa rosoisuudessaan jopa mielenkiintoinenkin. Viimeyöt ovat menneet aika vähällä nukkumisella. Jollain neljällä tunnilla olen koittanut pärjäillä sitten perjantain jälkeen. Esimerkiksi maanantaina käytiin tuopillisella Luna-baarissa. Paikka ja erityisesti maisema oli hienompi kuin muistinkaan. Kotia tultiin kotiin puolen yön aikaan, jonka jälkeen käytiin vielä Bangsarin intialaiasessa ravintolassa rotilla. Uteliaana sitten maisteltiin 7-8 erilaista intialaista leipää ja malesialaista juomaa. Kalle on ensimmäinen minun tuntema henkilö, joka on sanonut tykkäävänsä Malesialaisesta kahvista, elikkäs kopista.
Tänään pojat on onneksi kiinalaisen tuttunsa kanssa kaupungilla. Itse en viittsinyt lähteä. Pakko nukkua vähän. KLCC:ssä käytiin Sushilla ja jätin ne Bangsarin asemalla, josta heidät sitten noudettiin.
Tänään opin että en asukaan Kuala Lumpurissa vaan Selangorissa. Raja kulkee kuuleman tuosta parin sadan metrin päästä. No posti on aina tullut Kuala Lumpurin osoitteella perille. Asia kävi ilmi kun lounaalla joku mainitsi, että Selangorissa perjantai on vapaapäivä. Ei siis meillä, koska toimisto on Kuala Lumpurissa. Toimiston muutosta on ollut puhetta, mutta ei taida ehtiä perjantaiksi. Pankkitilin avaaminen ei sitten onnistunutkaan. Jiangti on ollut asiakkaan vasta vuoden, eikä näin ollen ole riittävän vakuuttava suosittamaan firmaa asiakkaaksi, joten minäkään en voi vielä saada tiliä.
Singaporen reissu takana. Oli kiva käydä taas paikassa jossa liikenne on organisoitua, kadut siistejä. Ehdin jo unohtaa kuinka paljon siellä on erilaisia kieltoja ja kehoituksia. Vähän tylsähän se on, mutta mukavaa vaihtelua. Juha, Kalle Harri löysivät tiensä pienten viivystysten jälkeen oikeaan hostelliin, jossa odottelivat kun saavuin sinne bussilla. Viikonlopun vierailu jäi lyhyeksi ja oikeastaan vain lauantaina ehdittiin tutustumaan kaupunkiin. Poikia Singapore miellytti ja minua vähän ihmettytti kun Aasia ei sen kummempaa kulttuurishokkia tarjonnut.
Paluu Kuala Lumpuriin alkoi iltapäivällä ja perillä oltiin valoisan aikaan. Koska en ollut varma miten saan kaikki majoitettua, pojat viettävät ensimmäisen yön hostellissa Chinatownissa. Viimeinkin KL:n Chinatown tarjosi riittävästi vaihtelua, jotta kulttuurishokin oireita alkoi ilmaantua, mutta eiköhän se tästä. Ainoa vastoinkäyminen oli se kun Juha hukkasi reppunsa bussiasemalla ja sen mukana paluulippunsa Suomeen. Sitä käytiin hakemassa, mutta eipä sitä enää löytynyt. Kaipa se parempaan tarpeeseen meni.
Otsikon teksti jäi mieleen jostain yleisestä vessasta. Ilmeisesti se on valtion tukeman kansalaisten koulutusohjelman tunnuslause.
Tänään töihin piti ottaa passi mukaan, koska pankki oli lähettänyt edustajansa haastattelemaan meitä ja katsomaan kelpaako firman väki yksityisasiakkaiksi. Hyvä palvelu siis. Paikalle saapui kaksi erilaista naista. Toinen oli malaiji, huivi päässä ja vaatteina sellainen säkki niin kuin niillä on tapan olla. Toinen taas oli intialainen, jolla oli soittoäänenä puhelimessa joku R&B-biisi, modernit vaatteet ja leuassa lävistys. Hyvinpä nuo kuitenkin näkyivät toimeen tulevan. Molemmat vieläpä puhuivat oikein hyvää englantia ja malaiji antoi jopa kätellä. Yleensähän musliminaiset eivät saa vieraisiin miehiin koskea.
Itse haastattelu ei sinällänsä ollut kummoinen, kunhan lomaketta täyttivät. Ja tilitkin saadaan joskus kohta. Eipähän tarvi enää säilyttää rahaa patjan sisässä. Mielenkiintoisempaa on se miten tähän vaiheeseen päästiin. Koko pankin vaihtoprosessihan alkoi pari kuukautta sitten. Firman edellinen pankki on vanhanaikainen ja jäykkä. Palkka piti maksaa aina shekillä, joka piti aina lunastaa tietystä konttorista, koska pankki ei antanut ulkomaalaisille tilejä nostokorteista puhumattakaan. Rahan siirto eri pankkien välillä ei täällä onnistu ihan niin helposti kuin Suomessa ja helpoin tapa siirtää rahaa pankista toiseen on kuljettaa se käteisenä. Minkäänlaisia nettipalveluita pankki ei myöskään tarjonnut.
Jotta firma saatiin uuden Maybankin asiakkaasi piti firman omistajien käydä muutamaan otteeseen neuvottelemassa asiasta, jotta anomus saadaan sisään. Anomuksen käsittelyyn meni pari viikkoa ja sitten vielä tarvittiin suositus joltain pankin edelliseltä asiakkaalta. Vanhempi asiakas tässä tapauksessa on firmassa työskentelevä Jiangti. Tämäkään pankki ei tarjoa firmoille nettipalveluita, mutta yksityisasiakkaille kuitenkin ja sallii tilit firman ulkomaalaisille työntekijöille. Oli kiva vinoilla Malesialaisille, että muualla pankit oikein mainostavat että saisivat asiakkaita ja pankin vaihtoon riittää se, että kävelee uuteen pankkiin sisään. Kumma kun ei raha pankille kelpaa.
Ei minun, vaan Miken. Tytöt koristelivat aamulla hänen työpöydän ilmapalloilla ja Jiangti haki juustokakun. Minä vain allekirjoitin kortin. Varsinaiset bileet ovat perjantaina. Samalla on Vishenin läksiäiset kun hän muuttaa vaimonsa perässä Skotlantiin muutamaksi viikoksi. Itse en sinne pääse kun olen Singaporessa. Sattumalta ainakin kaksi saksalaista tuttuakin menee sinne viikonlopuksi. Pitäis tulla ihan kivaa. Huomenna on pankin haastattelu tilin avaamiseksi. Tämä byrokratia on uskomatonta.
Luonnolisesti uuden version julkistuksen jälkeen toimistolla meni pitkään. Vielä lauantain olimme tyytyväisä, mutta ei enää. Softa pitää saada nopeammaksi, älykkäämmäksi ja helpommaksi. No ihan hukkaan eivät ponnistelut mennet. Päivittäisten uusien käyttäjien ennätys rikkottiin ennen kuin kello oli jenkeissä 5 aamulla. Osittain tähän liittyen webin eräs webin tulevaisuutta käsittelevä sivusto julkisti jutun firmasta.
Ilta meni ihan höpöksi asioita hoitaessa. Poijjat on olis tulossa jo perjantaina, ja vielä pitäis ainakin Singaporessa järjestellä asioita ja selvittää, että miten pääsisin sinne nopeimmin. Uusi AIESEC hommakin vaatii yllättävän paljon aikaa, vaikka en oikeastaan vielä tiedä mitä kaikkea minun pitäis tehdä.
Jos keskiviikko oli huonopäivä, loppu viikko menikin oikein mukavasti. Pari 12 tunnin työpäivää lauantai mukaan lukien ja saatiin uusi versio julkistettua. Perjantaina tilattiin toimistolle pitsaa vielä 9 jälkeen ja lauantaina jatkettiin vielä Miken asunnossa, jonne tilattiin vielä lisää pitsaa. Molempina iltoina kuitenkin ehdin vielä käväisemään paikallisessa, jonne tutut olivat kokoontuneet.
Sunnuntai meni sitten ihan levätessä, eikä mitään erikoista tapahtunut. Kaikki meni perinteiden mukaan. Myös se, että aiheutin jälleen lasisinruja. Aikaisempina sunnuntaina olen rikkonut lähinnä vain halpoja laseja, mutta nyt meni viinipullo. Oli kai siitä jo kolme lasillista ehditty ottaakin. Ei se muuten mitään, mutta kun se on kallista täällä tulotasoon nähden.
Selvitin kotiin tuloa ja lähtin sähköpostia, että miten lentolippujen muutos onnistuu. Junamatka tuntuu entistä varmemmalta. Mitä asiasta olen ihmisten kanssa keskustellut, niin yksin ei välttämättä tarvi matkustaa jos aikatalut vain saadaan sopimaan. Eipä silti, Aasia vois olla ihan mielenkiintoinen yksinäiselle reppumatkaajalle.
Eilinen oli varmaan koko reissun huonoin päivä. Ei mitään erityistä mutta aikaisemmin en muista vastaavaa täällä kokeneeni. Jotenkin kaikki vain meni pieleen. Töissä ei oikein asiat luistaneet ja myöhästyin illalla tapaamisesta. Ramadan-kuukausi alkoi, joka tarkoittaa, että muslimit eivät saa syödä tai juoda valoisan aikaan. Minuun se vaikuttaa siten, että valtaosa ravintoloista on kiinni ja lounaspaikan löytäminen tuotti vaikeuksia. No onneksi intialaiset ja kiinalaiset eivät sitä vietä. Töistä lähtiessä satoi, mutta kun pääsin ulos sateenvarjon kanssa sade loppui ja jouduin raahaamaan varjoa mukana loppuillan. Junat tulivat myöhässä ja olivat täynnä. Ihmiset seisoivat rullaportaissa vaikka minulla oli kiire. Liikennekin tuntui jotenkin vielä enemmän kaaokselta kuin aikaisemmin. Onneksi saksalainen tuttu kuitenkin kutsui illanviettoon erääseen näköalabaariin keskustaan. Siellä sentään oli ihan mukavaa. Pomokaan ei tullut käymään siellä, joten sekin oli vaihtelua viimeviikkoihin, jolloin aikaa on vietetty miltei liikaa työporukalla myös vapaa-aikana.
Olen jutellut ihmisten kanssa suunnitelmasta tulla junalla eurooppaan. Suurin osa pitää ajatusta ihan hulluna ja vielä suurempi osa ihmisistä haluaa mukaan tai ainakin tehdä saman reissun joskus. Kunhan vain sais ajankohdan sopimaan jonkun kanssa niin ei tarvis yksin tulla. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä todennäköisemmin sen toteutan.
Viikonloppu meni mukavasti Redangilla. Olen jokseenki varma, että se on upein paikka missä olen koskaan käynyt. Uskomattaman hienoa maata keskellä yötä riippumatossa, kuunnella kun tuuli kahisuttaa palmun lehtiä samalla katsoo kun ensimmäisten monsuunisateiden tuoman ukkosmyrskyn salamat halkoo välillä taivaankannen. Uskomatonta kyllä reissulla tehtiin vähän töitäkin, vaikka muuten homma meni ihan lomailuksi. Lähinnä pientä palaveria vain.
Snorklausreissulla tuli nähtyä kilpikonnia, mutta en onnistunut saamaan yhtään kiinni kun sukelsivat niin nopeasti syvälle. Samalla paikalla oli myös haita, mutta itse en onnistunut näkemään yhtään. Muut kyllä pitivät sen verran meteliä, että kaipa siellä jotain oli.
Kotimatkalla kuulimme Balin pommituksista. Veti mieltä vähän matalaksi, kun reissussa oli mukana australialaisia ja yksi minunkin tuttu muutti Balille pari viikkoa sitten. Sunnuntai oli myös Adellen viimeinen päivä täällä. Hän on oikeastaan ensimmäinen lähtijä jonka tunsin hyvin, koska työskenneltiin samassa firmassa ja hän sai minut alun alkujaan valitsemaan tämän paikan. Lisäksi hän järjesti kämpän hyvältä alueelta, ja hankki kämppäkaverit maksamaan sitä ja on muutenkin aina välillä auttanut pienissä asioissa.
Jostain syystä kuvien linkittäminen Flickristä ei juuri nyt onnistu, joten niitä pitää käydä katsomassa täältä.
