tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Matkailua

Täällä sitä vielä ollaan vaikka alkuperäinen paluupäivä piti olla eilen. Nyt liput on siirretty maaliskuulle ja vielä koitan siirtää niitä kauemmas. Lufthansalla vain ei oltu enää kovin joustavia, mutta matkatoimistosta käsin hommat hoitu paremmin. Jouduin vain parikymmentäminuuttia puhelimessa jonottamaan. Siinäpä on mukava jouluyllätys kunhan se puhelinlasku tulee... jonnekin. (Ihan vain näin varoitukseksi kotiväelle...)

Muita tapahtumia matkailurintamalla ei vielä ole. Jotain kuitekin tarttis tehdä kun AirAsia jakaa synttäritarjouksena 2 miljoonaa ilmaista lippua. Tämä on aiheuttanut pienimuotoista hamstrausta ja paniikkia viimepäivinä, kun kaikki jahtaa vain niitä ja on niitä tässä itsekin koitettu etsiä. Sen verran on kuitenki saatu jo aikaan, että helmikuun lopulla kohteena on ภูเก็ต.

Tänään jätin läppärin toimistoon, kun menin Singaporen kiinalaisen tutun kanssa illallistamaan hämäriin kiinalaiskorttelihin. Tämä oli taas niitä keikkoja joilla paikalliset lähtee ajelemään pitkiä matkoja jonkun tietyn ruuan perässä. Tällä kertaa en vain muista/tiedä mitä se oli. Jotain hyvää kiinalaista kuitenkin. Näin äkkiseltään sitä on vähän vaikea kuvailla. Nyt on orpo olo kun ei ole omaa konetta. Mistä sen tietää vaikka jollain olis vaikka kuinka tärkeää asiaa.

Päivitys
No nyt on Jakartakin. Tällä kertaa menopaluu ilmaiseksi. En ole ihan varma olenko enää täällä huhtikuussa, mutta kun on niiiiin halpaa.

Ei kommentteja: