sunnuntaina, joulukuuta 11, 2005

Läksiäisiä taas

Tänään oli sitten Tomin vuoro lähteä. Torstaina järjestin illallisen/kokoontumisen harjoittelijoiden puolesta. Perjantaina Tomin kiinalainen pomo vei meidät ja Saksalaisen Fredin jonnekin aika kauas syömään. (Hyvin tyypillistä Malesialaisille. Riittävän hyvän ruuan perässä saatetaan ajella pitkiäkin matkoja ja kun lopulta paikkaan päästään käy ilmi, että “ravintola” on vain joku koju. Ruoka on kuitenkin yleensä maineensa veroista.)

Tällä kertaa paikan erikoisuutena oli possun kylkiluut. Ei siis mitään halal-ruokaa. Possun kyljen seuraksi tilattiin sitten jotain linnun pesän näköistä juurta kanan kanssa, kasviksia ja hain-evä-munakas-salaattia. Periaatteessa en uhanalaisia eläimiä yleensä syö, mutta nyt en kehdannut kieltäytyä, varsinkaan kun en aluksi edes tiennyt että siinä on myös hain evää. Vähän hävettää tunnustaa, mutta hyvää oli. Itse pääruoka, elikkäs possun kyljet oli paksun rasvan peitossa ja liha sitten jyrsittiin luiden ympäriltä. Kunnon mies-ruokaa siis. Paikan keittiö oli avoin, jotenka näin ruuan valmistusprossin. Keittiössä vanha kiinalainen mies hakkasi niitä kylkiluita irti toisistaan rööki hampaiden välissä. No luultavasti tuhka vain tuo oman arominsa ruokaan. Tämän jälkeen sitten takaisin Bangsariin ja irkkupubiin muutamien tuttujen kanssa. No, Tom ainakin muistaa (tai sitten ei, ainakaan ei halua) tuon illan pitkään.

Lauantain olikin sitten ihan chillailua. Ei mitään isoja liikkuja. Kunhan käytiin muutamaan otteeseen syömässä ja illalla taas vähän eri porukalla ulkona.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Asutko nyt yksin?

Hannu kirjoitti...

En asu yksin. Aikoinaan tullu Puolalainen tyokaveri asuu viela samassa kampassa ja silla on nyt tyttokaverikin kaymassa. Tyhjaan huoneeseen kuitekin etsitaan uutta asukkia.