lauantaina, marraskuuta 26, 2005

Suomipoppia

Viikko meni taas äkkiä. Vielä maanantaina tuntui, ettei se lopu koskaan mutta huomenna on taas sunnuntai ja sitten taas töihin. Aika arkiseksi tämä aherrus on jo muuttunut. Kenties vian jonkin verran vilkkaampi iltaohjelma kuin suomessa, missä helposti unohtuu vain tuijottamaan telkkaria illaksi.

Eilen piti käydä Anitan ja Danin kanssa “yksillä” Finnegansissa, jotta tänään päästään paikallisia nähtävyyksiä katsomaan. (Jostain syystä suurin osa Kuala Lumpurin lähialueen nähtävyyksistä on jäänyt näkemättä vaikka kuudes kuukausi onkin jo menossa.) Hommahan ei tietenkään mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja tänään ei sitten mentykään minnekään. Mukana oli myös juuri kotoaan Keniasta palannut Pauline, joka kertoi, että jossain Keniassa on klubi jossa soitetaan pääasiassa vain Skandinavialaista musiikkia. Yleisö kuuleman sekoaa ja tanssii pöydillä aina kun siellä soitetaan Rasmusta. Rasmus on pikkuhiljaa keräämässä suosiota täälläkin. Muistelen joskus harvoin kuulleeni sitä radiosta, mutta eilen se viimetalvinen hitti soitettiin jopa kahdesti saman illan aikana. Ovatpa ne kuuleman käyneet täällä keikallakin alkuvuodesta. Toinen suomalainen mikä tunnetaan on Darude, jota myös kuulee aina silloin tällöin.

Ei kommentteja: