perjantaina, kesäkuuta 17, 2005

Tervetuloillallinen

Toinen päivä toimistolla. Tällä kertaa sain mennä koko matkan ihan yksin. Samassa firmassa työskentelevä amerikkalainen AIESEC harjoittelija Adelle oli mennyt hakemaan poikakaveriaan asemalta ja Kim (amerikka) ehti lähteä hetkeä aikaisemmin. Kaikki siis asutaan samassa “taloyhtiössä” Bangsasirssa. Päivä oli aika tavanomainen softatalon päivä. Ainoana erona aikaisempaan firman pienen koon vaatimat lisähommat, jotka isommissa firmoissa hoittaa muut osastot/ihmiset.

Illalla oli vuorossa minun tervetuliaisillallinen firman piikkiin. Riittävän iso pöytä oli varattu uudesta ja trendikkäästä Thai-kalaravintolasta aivan keskustasta. Illallinen meni mukavasti, ja maistelin vaikka monenlaisia thaimaalaisia ruokia. Syönnin jälkeen perheettömät ja muuten vain virkeät jatkoivat matkaa KL:n erittäin suosittuun yökerhoon Zoukiin. Harmi vain että paikassa sattui olemaan Ghetto Heaven-ilta, jonka musiikki ei ihan ollut minun makuuni. Paikka oli ihan täynnä. Suurin osa oli malesian kiinalaisia. Loput intialaisia ja eurooppalaista syntyperää olevia. Siellä ilta meni aika pitkään, mutta vihdoin pääsin kotiin. Aamulla odottanee karu herätys. Huomenna ohjelmassa on paikallisen AIESECin tervetuloillallinen.
työkaverit
Yökerho ja kaupungin maamerkit

Ei kommentteja: