maanantaina, kesäkuuta 13, 2005

Eka viikonloppu

Reissun ensimmainen viikonloppu on nyt takana. Perjantaina oli ensimmainen varsinainen tyopaiva. Paiva meni Coffee Beanissa istuessa, koska pomo ei ole toissa ei meidankaan kuuleman kannata menna toimistolle asti. Bangsar on sikali mukava alue, etta taalla paljon kahviloita ja WLAN-hotspotteja, joista kasin tyot pystyy hoitamaan lapparilla. Tallakin hetkella istun Starbucksilla ja kirjoitan tata toiden lomassa. (Kokeilin kerran Malesialaista kahvia. Kenties parin kuukauden paasta kokeilen sita taas. Ehka jossain toisessa paikassa...)

Lauantaina oli paikallisten expatien jarjestamat allasbileet. Kavin siella jonkin aikaa olemassa. Mennessani paikalle tiesin etta siella saattaa olla yksi tai kaksi henkiloa jotka tunnen. Homma meni kuitenkin sikali mukavasti, etta siella olevat ihmiset tuntuivat olevan heti kiinnostuneita uusista kasvoista ja tulivat heti tekemaan tuttavuutta. Saatoin siis olla passiivinen suomalainen ja antaa muiden tehda aloitteen tuttavuuden tekemiseksi.

Twin towers
Sunnuntaina sain lisaa huonekaluja ja vihdoin jaakaapin. Aloinkin jo kyllastya lampiman pulloveden juontiin. Nyt ilmeisesti pitaa lopettaa myos ulkona syominen vaikka katukahvilasta saa hyvan lounaan noin eurolla.

Kunhan huonekalut olivat tulleet menin tutustamaa Kuala Lumpur City Centeriin. KLCC sijaitsee kaupungin keskustassa ja samassa yhteydessa on iso puisto ja Petronas Twin Towers.


Kuvia kampasta (ennen huonekalujen tuloa) seka KLCC:sta loytyypi taalta: http://tols17.oulu.fi/~hnikupet/photo/

Ei kommentteja: