lauantaina, helmikuuta 04, 2006

Uuden vuoden illallinen

IllallispöytäEnsimmäinen homma Mirissä oli osallistua kavereiden perheen uudenvuoden illalliselle. Kutsu on kaiketi suuri kunnia. Vähän sama asia jos suomalaiseen joulupöytään kutsuttaisiin satunnainen maassa oleva kiinalainen. Perheen äitee oli laittanut rapuja. Itsehän en merenelävistä yleensä erityisemmin välitä, mutta rapujen syönti on hauskaa puuhaa kun saa askarrella vasaran ja muiden työkalujen kanssa. Rapujen chilikastike ansaitsee erityismaininnan.

Illallista syödessä alkoi ilotulitus. Loppujen lopuksi koko lähiö oli täynnä ruudin savua ja jatkuvaa rätinää riitti ainakin puoleksi tunniksi. Perheen kultainen noutaja (siis ihan lemmikki, ei syötäväksi tarkoitettu) oli hermoromahduksen partaalla. Ihan heti ei uskois, että raketit ja pommit on kokonaan kiellettyjä Malesiassa.

Kiinalaiseen uuteen vuoteen toki liittyy Ang Pao, eli pienet punaiset kirjekuoret, joiden sisällä on rahaa. Näitä naimisissa olevat jakavat naimattomille. Oma saaliini oli 10 ringgittiä. Paikalliset puhuvat jopa satojen ringgittien saaliista. Tietenkin pienenä toiveena on, että nämä rahat voisi voittaa takaisin perinteisissä uudenvuoden uhkapeleissä, kuten BlackJackissa tai ruletissa. Itse ei valitettavasti aikatauluongelmien ehditty pelaamaan.

Kuvassa KL:stä tutut kaverit, Selma ja perheen äiti. Lisää kuvia Flickrissä.

Ei kommentteja: