Kaiken maailman hullutuksia

Nyt on sitten karaokekin koettu. Yleensä olen yrittänyt välttää sitä kuin ruttoa. Tähän asti se on onnistunut vaihtelevalla menestyksellä, mutta tiistaina en enää päässyt karkuun. Uusi ranskis-kämppis Julie tahtoi juhlistaa synttäreitään karaoke-paikassa, joten eikai sinne auttanut kuin mennä. Täkäläinen versio karaokesta vastaava kuin Japanissa. Homma tapahtuu omalla porukalla yksityisessä huoneessa, josta voidaan tietokoneelta valita kappaleet. Sanat ja video näkyvät sitten isossa telkkarissa ja kaikille annetaan mikki, jotta kuorolaulu onnistuu. Hintaan kuului myös todella runsas buffet josta sai aina laulamisen, tai kuten minun tapauksessa, kuuntelemisen välillä käydä tankkaamassa. Huoneessa olevalla puhelimella saattoi sitten tilata juomia henkilökunnalta. Jotenkin tykkäsin tästä versiosta enemmän kuin suomalaisesta pubi-karaokesta.

Jotta asiat olisivat ihan poissa tolaltaan niin pomo Mike ilmoitti Kambodžan reissun jälkeen kihlautuneensa tyttökaverinsa kanssa. Tapasivat muistaakseni joskus vuosi sitten minun luona tai jossain muissa bileissä. Häät on kuuleman sitten ens kesänä Kanadassa, Jenkeissä, Saksassa tai Espanjassa. Saas nähdä. Mutta ei siinä vielä kaikki! Entiset työkaverini Dani ja Anne eivät halunneet jäädä huonommiksi vaan kihlautuivat myös. Tämä tapahtui Puolassa. Häät on ensivuonna joko Hollannissa, Puolassa, Kongossa tai Libanonissa. Kaikkea sitä...

Ramadan on alkanut. Muslimit paastoavat valoisan ajan ja muutenkin viettävät rauhallista hiljaiseloa, meditoivat ja rukoilevat. Tiukimmat eivät juo edes vettä päivän aikaan. Myös valmistautuminen Deepavaliin on alkanut. Torit on täynnä kauppiaita ja ruokaa on jokapuolella. Intialaiset järjestävät ylellisiä syömä ja juoma-juhlia. Paikat koristellaan joulu(deepavali)-valoilla ja musiikki ja tanssi raikaa. Voisi kuvitella, että on pikkujoulukausi paitsi että joululaulujen sijasta jokapaikassa soi kimeä Bollywood musiikki. Vieläkin on pakko hämmästellä, että miten nämä ihmiset voivat olla kuristamatta toisiaan.

Gradupäivä

Manuel lähti eilen takaisin Saksaan. Minä ja Alex ajateltiin viettää lauantai gradujamme kirjoittelemalla. Päivähän alkoi puoliltapäivin nautitulla tandorikanalla. Vähän raskas aamiaiseksi, jotenka sen jälkeen levähdettiin ja taisin minä pikaiset päikkäritkin ottaa. Kunnon trooppinen ukkosmyrsky iski päälle ja sitä sitten ihmeteltiin. Kymmenessä minuutissa kaikki näkyvillä olevat vesikourut tulvivat yli ja tasaisilla avopaikoilla oli vettä nilkkoihin asti.

Uiminen on mukavaa kun on kuuma, mutta Alexin mielestä sade ei haittaa kun altaassa muutenkin kastuu. Uimaan siis. Hetken aikaa siellä oltiin, kunnes salamat alkoivat iskemään niin lähelle, ettei tohdittu enää siellä olla. Pakko oli kuitenkin pari kuvaa ottaa yli laitojen tulvineesta altaasta. Sisällä totesin, että läppäri pitää lämmittää ennen kirjoitustyötä, joten katsottiin pari jaksoa Simpsoneita DVD:llä. Sen jälkeen vihdoin sain dokkarin auki ja luettua pari pari artikkelia. Taisi siinä 1,5 sivua tulla tekstiäkin. Alex sensijaan kirjoitteli tutkielmaansa ja paria lehtiartikkelia aina vähän kerrallaan. En tiedä miten se on mahdollista, koska itselläni pelkkä valmistautuminen kestää ainakin kaksi tuntia. Ilmeisesti muutaman vuoden työkokemus toimittajan on opettanut. Australiassa kuuleman parikymmentä sivuinen gradu riittää ja tutkimussuunnitelmakin meni läpi ilman mitään tarkempaa tutkimuskehikkoa tai tarkoin määriteltyä tutkimuskysymystä.

Manuelin huoneeseen muuttava ranskalainen Julie toi hetki sitten kamansa. Minä taidan lähteä ulos tuulettumaan.

Enkelten kaupunki osa 2

Bangkokissahan sattuu ja tapahtuu. Juuri nyt siellä näyttäisi olevan vallankaappaus meneillään. Minun kannalta asian tekee mielenkiintoiseksi se, että saksalainen Ina on siellä työmatkalla ja Anttikin on vielä Pattayalla.

Pattayalla kuuleman kukaan ei tunnut tietävän asiasta mitään, eikä mistään muutoksesta ole ollut merkkejä. Kuuleman taksikuskikaan ei ollut kuullut asiasta. Bangkokissa sen sijaan matkailijat on pakotettu hotelleihinsa ja kadut ovat tankkeja lukuun ottamatta tyhjiä ja joka paikka täynnä sotilaita. Puhelimet tuntuvat ainakin vielä toimivan. Elämme mielenkiintosia aikoja.

Kannanottoja

Paikalliset ministerit ovat tehneet itsestään tärkeitä viimeakoina. Yksi uutiskynnyksen ylittäneistä paikallisista tapahtumista on vessamessut.
Messuilla vierailleet ovat ottaneet kantaan paikallisten vessojen hygieniaan ja palvelutasoon. Kieltämättä osa Malesialaisista vessoista on melko karuja ja pahimmillaan suurin helpotus onkin päästä kyseisestä laitoksesta ulos. Messuilla todetaankin, että maan kehityksen tason näkee sen vessoista.

Varapääministeri taas on osoittanut ruohonjuuritason asioiden tuntemusta ottamalla kantaa paikallisten lentoyhtiöiden aikatauluongelmiin. Ministeri piti tärkeän puheensa erään marketin avajaisissa. Hyvähän se on, että asioita otetaan esille korkealla tasolla. Jotekin on kuitenkin hankala uskoa, että Matti Vanhanen ottaisi kantaa VR:n myöhästelyihin avatessaan uutta Lidliä Keravalla.

Enkelten kaupunki

Bangkok eli กรุงเทพฯ, กรุงเทพมหานคร tai kuten koko virallinen nimi kuuluu: Enkelten kaupunki, mahtava kaupunki, Smaragdibuddhan asuinsija, jumalan valloittamaton kaupunki, Indra, maailman pääkaupunki, jolle on suotu yhdeksän arvokasta jalokiveä, onnellinen kaupunki, Kuninkaallisen Palatsin runsaus, joka muistuttaa taivaallista majaa, jossa hallitsee uudelleensyntynyt jumala, Indran antama ja Vishnukarnin rakentama kaupunki on nimensä mukaisesti aikamoinen paikka. Kokonsa puolesta paikka on aika tasoissa Lontoon kanssa.

Bangkok on aika samanlainen kuin Kuala Lumpur, mutta kaikkea on vain enemmän. Ilma on vielä saastuneempaa, ruuhkat ovat pahempia, kaupunki on pölyisempi ja meluisampi, ruoka on tulisempaa, kulkukoiria on enemmän, jättimäisiä ostareita on enemmän ja torneja on tiheämmässä. Toisaalta myös näkemistä ja kokemista on enemmän. Helppo aistien ylikuormitus.

Antti lähti Bangkokiin päivää ennen kuin minä. Lähdin pariksi päiväksi perään kun sain vapaapäivät soppelisti puhuttua. Antti oli tyylikkäästi varannut viiden tähden hotellin kaikkine mukavuuksineen. Itse olisin tullut toimeen vähän vähemmälläkin, mutta en viitsinyt valittaa. Päivät kuluivat joko shoppailessa(Antti) tai kaupungilla eksyessä(minä). Kolusin keskustan sivukujia ja päänähtävyyksiä. Noh, käytiin sitä parissa paikassa yhdessäkin. Reissulla tuli vastaan muun muassa talutushihnassa oleva norsun poikanen ja pakollinen huijaava TukTuk-kuski. Kaikesta selvittiin, vaikka vähän ärsytti kun norsun taluttaja toi lemmikkinsä ravintolaan sisälle huolimatta "ei lemmikkejä"-kyltistä.

Satuttiin paikalle kuninkaan vallassaolon 60-vuotisvallassa olon juhlallisuuksien aikana. Monet paikalliset pitivät sen kunniaksi keltaista t-paitaa, eikä erääseen palatsiin päässyt sisälle ilman, että kirjoitti kuninkaalle onnitteluja vieraskirjaan.


Kaalipalatsin patsas


Kaalipalatsia edelleen.


Temppelin vartija Wat Phossa.


Kultainen Buddha patsas. Patsas on tuollaiset kolme-neljä metriä korkea.


Bangkokin liikennejärjestelmä on moniulotteinen.


Kulkukoirien lisäksi kaupungista löytyi myös harvinaisempia ja vaarallisempia eläimiä.


Antti adoptoi koiran lisäksi myös toisen lemmikin.

Kaikkeen tottuu. Aluksi tuntui, että ei siinä kaaoksessa pystyise elämään, mutta nyt KL taas tuntuu niin rauhalliselta ja siistiltä paikalta. Varmaan aluksi myös KL tuntui, ettei täällä pysty asumaan.

Enkelten kaupungista Antti jatkoi matkaansa Pattayalle, jossa kuuleman satoi ja tulvi. Minä tulin takaisin KL:iin. Lisää kuvia Flickrssä.

MotoGP

Viime vuonna MotoGP jäi osittain tiedonpuutteesta johtuen välistä, mutta tänä vuonna Antin innostuksen ansiosta tuli sielläkin käytyä. Ihan F1:seen verrattavissa oleva sirkus se ei ole, mutta näkemisen ja kokemisen arvoinen kuitenkin. Metelikään ei jää merkittävästi F1-autojen äänistä. Meitä lähinnä kiinnosti 125cc ja tietenkin kuningasluokka. Keskisarja jäi suurimmilta osin välistä tradeshown tarjontaa katsellessa. Tällä kertaa tuli myös suomalaismenestystä, joten ei mennyt huonosti siltäkään osin. Mukaan tarttui pari videotakin. Ne tulevat sitten ehkä myöhemmin.

Viimehetken hienosäätöä varikolla ja sen edustalla


Mika Kallion pyörää työnnetään liikkellee.


Valmiina (ensimmäiseen) 125cc lähtöön


Ja startti!


Ei oltu ainoita suomalaisia.


Ihan kaikki pyörät eivät olleet matalia kilpakyykkyjä.


Kuva vähän ennen naamojen polttamista.

Perhentians

Merdekapäivä on sitten ohi jälleen tältäkin vuodelta. Viimevuotisenhan piti jäädä ainokaiseksi, mutta niin sitä vain asiat kehittyy.

No keskiviikko iltana, elikkäs itsenäispäivän aattona 11-henkinen kansainvälinen ryhmä lähti junalla kohti bussiasemaa. Päätös osoittautui viisaaksi, sillä itsenäisyyspäivän aatto oli puurouttanut tiet todella pahasti. Niukasti ehdittiin bussiin, jolla huristeltiin pohjoista kohti aina aamu kuuteen asti. Sitten pikaiset aamukahvit ja hyppy pikaveneeseen ja Perhentian-saaristoa kohti.

Ensimmäisenä etsittiin varsin vaatimaton majapaikka ja sitten rannalle sadetta pitelemään. Onneksi ei tarvinnut kauaa kärvistellä ja illalla saatiin jo kilpailla, että kuka on polttanut selkänsä pahiten.

Toisena päivänä muut suuntasivat snorkkeloimaan haiden ja kilpikonnien kanssa. Minä lähdin sukeltamaan kolmen kallion (T3) väliin muodostuneen korallin sekaan. Oli oikein hyvä sukellus vaikka vain kerran sukellusmestari antoi hai-merkin. Merkin vaikutus oli se, että kaikki kiiruhtivat paikalle katsomaan, että missä se otus on. Ujo kala. Ehti karkuun ennen kuin minä sen näin. No oli siellä kuitenkin kilpikonnia ja vaikka kuinka paljon pienempiä kaloja

Illalla mentiin viidakkopolkua pitkin toiselle rannalle katsomaan auringon laskua ja iltapalaa haukkaamaan.
Takaisintulo ei ollutkaan enää niin helppoa. Jotenkin säkkipimeä viidakkopolku ilman säädyllistä taskulamppua ei houkuttanutkaan. Antti reippaana kävi ostamassa itselleen uuden, mutta muut päätimme kompuroida kuka minkäkin valoläheen varassa. Lopulta takaisin päästiin ilman mitään isompia naarmuja.

Aamulla oli sitten vuorossa minun ensimmäinen hylkysukellus. Kyseessä oli joulukuussa 2000 uponnut 60 metriä pitkä sokerilaiva. Valitettavasti oma sertifiointi ei anna myöten mennä hylykyihin sisälle, mutta oli siinä hylyn pinnallakin nähtävää. Paljon muun muassa merisiiliä, barracudia ja pari leijonakalaa. Koska olin ainoa, jota ei päästetty sisälle, yksi sukellusmestareista lähti näyttämään minulle hylystä uppoamisen yhteydessä lentänyttä roinaa, mukaan lukien kannen luukut, jotka olivat lentäneet reilun sadan metrin päähän. Niiden alla kuuleman monesti piileskelee haita, mutta tälläkään kertaa ei lykästänyt. Virta oli voimakas eikä näkyvyyskyään ollut muutamaa metriä enempää ja aika pian huomasimme, että hylkyä ei enää löydy. Minultakin alkoi ilma loppumaan, jotenka nousimme rauhallisesti kaiken taiteen sääntöjen mukaan pinnalle. Pinnalla huomasimme, että olimme ajautuneet noin 300 metriä virran mukana hylyltä pois päin. Oman porukan muut sukeltajat jättivät iltapäivän sukelluksen väliin. Sekin oli hyvä keikka, vaikka mitään rauskua kummempaa ei näkynytkään.

Kun pääsin rannalle muiden joukkoon kuulin, että puolet porukasta on sängyssä ruokamyrkytyksen takia. Samaan aikaan itsekin aloin oirehtia, jonka seurauksena sitten nukuin alkuillasta aamuun asti. Ruokamyrkytyksestä tuskin oli kyse. Olisko ollut joku sukeltamisen jälkioire. Seuraavana päivän kuitekin innokkaimmat kävivät vielä snorkkeloimassa ja me muut makasimme vain rannalla. Kaikki tuntuivat olevan jo paremmassa kunnossa. Iltapäivällä alkoi sitten matka mantereelle ja bussille.

Lisää kuvia voi kattoa täältä. Ei vedenalaisia kuvia ainakaan vielä.