Perhentians

Merdekapäivä on sitten ohi jälleen tältäkin vuodelta. Viimevuotisenhan piti jäädä ainokaiseksi, mutta niin sitä vain asiat kehittyy.

No keskiviikko iltana, elikkäs itsenäispäivän aattona 11-henkinen kansainvälinen ryhmä lähti junalla kohti bussiasemaa. Päätös osoittautui viisaaksi, sillä itsenäisyyspäivän aatto oli puurouttanut tiet todella pahasti. Niukasti ehdittiin bussiin, jolla huristeltiin pohjoista kohti aina aamu kuuteen asti. Sitten pikaiset aamukahvit ja hyppy pikaveneeseen ja Perhentian-saaristoa kohti.

Ensimmäisenä etsittiin varsin vaatimaton majapaikka ja sitten rannalle sadetta pitelemään. Onneksi ei tarvinnut kauaa kärvistellä ja illalla saatiin jo kilpailla, että kuka on polttanut selkänsä pahiten.

Toisena päivänä muut suuntasivat snorkkeloimaan haiden ja kilpikonnien kanssa. Minä lähdin sukeltamaan kolmen kallion (T3) väliin muodostuneen korallin sekaan. Oli oikein hyvä sukellus vaikka vain kerran sukellusmestari antoi hai-merkin. Merkin vaikutus oli se, että kaikki kiiruhtivat paikalle katsomaan, että missä se otus on. Ujo kala. Ehti karkuun ennen kuin minä sen näin. No oli siellä kuitenkin kilpikonnia ja vaikka kuinka paljon pienempiä kaloja

Illalla mentiin viidakkopolkua pitkin toiselle rannalle katsomaan auringon laskua ja iltapalaa haukkaamaan.
Takaisintulo ei ollutkaan enää niin helppoa. Jotenkin säkkipimeä viidakkopolku ilman säädyllistä taskulamppua ei houkuttanutkaan. Antti reippaana kävi ostamassa itselleen uuden, mutta muut päätimme kompuroida kuka minkäkin valoläheen varassa. Lopulta takaisin päästiin ilman mitään isompia naarmuja.

Aamulla oli sitten vuorossa minun ensimmäinen hylkysukellus. Kyseessä oli joulukuussa 2000 uponnut 60 metriä pitkä sokerilaiva. Valitettavasti oma sertifiointi ei anna myöten mennä hylykyihin sisälle, mutta oli siinä hylyn pinnallakin nähtävää. Paljon muun muassa merisiiliä, barracudia ja pari leijonakalaa. Koska olin ainoa, jota ei päästetty sisälle, yksi sukellusmestareista lähti näyttämään minulle hylystä uppoamisen yhteydessä lentänyttä roinaa, mukaan lukien kannen luukut, jotka olivat lentäneet reilun sadan metrin päähän. Niiden alla kuuleman monesti piileskelee haita, mutta tälläkään kertaa ei lykästänyt. Virta oli voimakas eikä näkyvyyskyään ollut muutamaa metriä enempää ja aika pian huomasimme, että hylkyä ei enää löydy. Minultakin alkoi ilma loppumaan, jotenka nousimme rauhallisesti kaiken taiteen sääntöjen mukaan pinnalle. Pinnalla huomasimme, että olimme ajautuneet noin 300 metriä virran mukana hylyltä pois päin. Oman porukan muut sukeltajat jättivät iltapäivän sukelluksen väliin. Sekin oli hyvä keikka, vaikka mitään rauskua kummempaa ei näkynytkään.

Kun pääsin rannalle muiden joukkoon kuulin, että puolet porukasta on sängyssä ruokamyrkytyksen takia. Samaan aikaan itsekin aloin oirehtia, jonka seurauksena sitten nukuin alkuillasta aamuun asti. Ruokamyrkytyksestä tuskin oli kyse. Olisko ollut joku sukeltamisen jälkioire. Seuraavana päivän kuitekin innokkaimmat kävivät vielä snorkkeloimassa ja me muut makasimme vain rannalla. Kaikki tuntuivat olevan jo paremmassa kunnossa. Iltapäivällä alkoi sitten matka mantereelle ja bussille.

Lisää kuvia voi kattoa täältä. Ei vedenalaisia kuvia ainakaan vielä.