lauantaina, huhtikuuta 01, 2006

Eipä arkea kummempaa

Lounas
Eipä tänne mitään kummempaa. Kuva on muistaakseni marraskuulta, eräästä malaiji-lounaspaikasta jossa tulee käytyä aika usein. Jokseenkin vaatimattomat puitteet, mutta en viitsi valittaa koska viimeksi laskettiin, että yhden lounaan hinnaksi tuli 63 eurosenttiä. Kokiksen hinta on yli puolet kokonaissummasta. Jostain syystä minulla on aika tuima ilme. En kyllä muista syytä moiseen. Ehkä paistettu riisi oli myöhässä.

Firmaan on tullut uusi kiinalainen kaveri. Muistan kun hän oli haastattelussa. Neuvotteluhuoneesta kuului aina välillä kovaääninen nauru ja kohta haastattelija ryntää sieltä pois ja sanoo että tämä kaveri on ihan hullu. Se pitää palkata ennen kuin joku muu ehtii. Harrastuksekseen tämä ilmoitti tosi-tv ohjelmiin osallistumisen. Jonkun shown jälkeen häntä oli kuuleman ehdotettu Malesian vihatuimmaksi julkkikseksi. Hauska kaveri kuitenkin.

Meissä kaikissa oleva pieni intialainen sen kuin vain kasvaa minussa. Tällä viikolla hankin ensimmäisen bhangra-biisin. Tai no se sattui olemaan Inside Manin tunnarina, ja se jotenkin jäi mieleen. Muutenkin ihan katsomisen arvoinen Spike Lee-leffa. Onneksi Anita tietää kaikki intialaiset rockstarat, joten löysin sen kappaleen.

Samassa kämpässä asuva puolalainen pariskunta, jonka kanssa käytiin Phuketissa päätti sitten peruuttaa hääsuunnitelmansa ja erota viiden vuoden yhdessä olon jälkeen. Tämä tapahtui pari viikkoa sitten, ja kämpässä on ollut aika jäätävä tunnelma viimeaikoina. En ole ihan hirveästi iltojani halunnut kotona viettää. Huomenna pitäis vähän helpottaa, kun toinen lähtee takaisin.

Tänään yksi Australialainen kaveri soitteli. Halusi vain sanoa, että on saanut uuden puhelimen ja puhelinnumeron. Viimeksi kun tavattiin niin puoliksi vahingossa siirrettiin hänen "fyysinen olemus uima-altaan reunalta itse altaaseen" niin kuin hän tämän asian ilmaisi. Harmi vain, ettei silloin ehditty ottaa lompakkoa ja puhelinta taskuista.

Muuttohommia olen myös pohtinut. Yritän muuttaa vähän hiljaisempaan asuntoon, kun nyt ihan tosissaan olen alkanut suunnittelemaan gradun suunnittelun aloittamisen valmistelua. Tässä asunnossa se ei kuitenkaan oikein onnistuisi. Samasta taloyhtiöstä on löytynyt hiljattain rempattu kämppä. Ainoa ongelma on se, että sitä ei ole kalustettu. Onneksi pomo lupasi lähteä firman luottokortin kanssa Ikeaan shoppailemaan.

Suomi tj on jotain 25-45. Toivottavasti tykkäätte valokuvista. Valokuvahakemisto väittää, että siellä olisi tällä hetkellä 4,5 gigatavua elikkäs noin 3600 kuvaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vai että Suomi TJ lähestyy... Ei muuta kuin teretuloa takaisin :)

Meinaatko asettua Kemiin vai Ouluun?

-Julle

Hannu kirjoitti...

Kiitos kiitos. Luultavasti ainakin aluksi poukkoilen vähän siellä sun täällä ja kenties Lontoossa jos saan riittävän halvat liput.