torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Ja täällä taas

Ja takaisin Kuala Lumpurissa. Nyt lähinnä yritän väsyttää itesäni, jotta aikaerosta huolimatta pääsen aamulla töihin. Euroopassa vietetyn vajaan kuukauden jälkeen oli ihan mukava kun kostea helle iski naamaan lentokoneesta poistuessa, varsinkin kun kapteeni oli hetkeä aikaisemmin ilmoittanut, että lämpötila on 32 astetta. Jostain kumman syystä Lontoon 12 tuntui paljon kylmemmältä kuin Suomen +5. Jälleen vietin yön Lontoossa Anetan ja Tomekin luona. Tosin en ehtinyt heitä paljoa näkemään, koska Ryanairin lennot saapuvat kätevästi keskiyöllä, eikä Lontoon kokoisessa kaupungissa ihan hetkessä liikahdeta, jos metro ei kulje.

Malesiaan liittyen ensimmäisenä huomasin ruuhkan Kuala Lumpurin lähtevän koneen check-innissä. Siellä oli useampikin perhe pakkaamaassa ja uudelleen järjestelemässä kamojaan, jotta kaikki saadaan koneeseen. Toinen tuttu tunne oli turvatarkastuksissa. Aasialaiset kun tykkäävät matkustaa perhe- ja sukukunnittain. Jos yksi on tarkastuksessa muita hitaampi niin koko suku odottaa. Ja samalla suku aiheuttaa massiivisen jonon. Ihailtavaa perheuskollisuutta, mutta aiheuttaa suunnattomasti närää Eurooppalaisissa, jotka vain haluaisivat päästä tarkastuksista ohi mahdollisimman nopeasti. Standstedissa tarkastukset ovat naurettavan tarkat, mutta Heathrowssa turvatarkastukset ovat kai jo saavuttaneet jonkinlaisen ennätyksensä. Kenkiä läpivalaistaessa eräs tarkastaja totesi, että olen ensimmäinen matkustaja hänen vuoronsa aikana jolla ei ole yhtään reikää sukissaan.

Lento meni mukavasti. Ennen lähtöä sain vaihdettua itselleni paikan jossa jalkatilaa rittää, onnistuin nukkumaan useammankin tunnin ja siitä huolimatta ehdin katsomaan pari tuoretta leffaa, jotka olivat jääneet välistä. En tiedä miksi Malaysian Airlinesia aina niin parjataan. Minusta se ainakin on ihan hyvä.

Perillä ensimmäisenä huomiona oli helle, joka iski naamalle kun astuin ulos koneesta. Myöhemmin siihen sekoittui saunan kosteuden ja joiden kasvien tuoksi. Bangsarista iltapalaa hakiessa siihen vielä yhdistyi curryn haju. Kämppäkaverit ja pari tuttua olivat jo odottelemassa. Mikäs tänne on tullessa. Tuli huolestuttavan kotoisa tunne.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kävitkö katsomassa formuloita?