maanantaina, kesäkuuta 26, 2006

Suomikuvaa

Jostain syystä heräsin taas vapaaehtoisesti jo yhdeksän aikaan vaikka on sunnuntai. Näin ei ole tainnut käydä ainakaan viimeiseen viiteentoista vuoteen. Ehkä se on vanhenemisen merkki. Kavereiden kanssa myös poristiin kadonneesta lompakosta ja mukana olleesta opiskelijakortista. Yksi ajatus oli, että tapahtuma oli merkki siitä, että on jo aika siirtä jo eteenpäin.

Anita lähti tänään aamupäivällä. Autoin sitä laittamaan matkalaukut kiinni. Hänellä on kaksi viikkoa edessä kotona Kaliforniassa ja sen jälkeen on edessä muutto Barcelonaan. Sen jälkeen sain raahattua itseni salille, johon yksi paikallinen tuttu onnistui kauppaamaan jäsenyyden. Salilla on ihan oikea saunakin, joka on jopa toiminassa, vaikka yksin siellä on aina saanut olla. (Ja kyllä, olen pitänyt pyyhettä päällä.) Jäsenyyden mukana tuli personal traineri, joka muunmuassa soittaa ja muistuttaa kun on aika mennä salille.

Suomea tehdään tunnetuksi maailmalla. Tällä kertaa Australiassa, josta Tom soitteli Masterfoodsin grillikastikemainoskampanjasta. Siellä kuuleman pyörii voimatoistolla Suomi-aiheisia mainoksia ihan Prime Time aikaan telkkarissa. Suomi-aiheiset mainokset voi katsoa täältä ja ne ovat nimeltään Squeeze Sauces ja Finishing Sauce. Minusta ne ainakin olivat tavallaan ihan hauskoja. Sitä vain mietittiin, että mikä se assosiaatio tässä Suomen ja grillikastikkeen välillä on. Varsinkin kun keskivertoaussit ei tiedä Suomesta yhtään mitään.

Ei kommentteja: