Perhentian 2007

 

Kaksi viikkoa sitten kävin toistamiseen Perhentianilla. Tällä kertaa pienempi porukka, joka kutistui entisestään kun Caroline sai ruokamyrkytyksen juuri ennen lähtöä. Se vähän tasoitti porukan jakoa. Nyt suhde oli oli enää 2:1 naisten hyväksi. No ei me Jannen kanssa kuitenkaan valitettu, vaan koitettiin olla tuplasti enemmän miehinä.

Muuten reissu meni perussetillä. Palaneet olkapäät, melkein hukuttiin snorklatessa kovan virtauksen vuoksi ja pakollista rannalla makoilua. Pari hyvää sukellusta, joista toinen samalle hylylle kuin viime vuonna. Tänä vuonna näkyvyys oli vain vieläkin huonompi. Parhaimmilaankin noin neljä metriä ja virtaukset paikoitellen aika kovia. Minulle ei löytynyt sopivaa märkäpukua, joten menin pelkät shortsit jalassa ja totta kain viiltelin itseni hylyn mastoista roikkuviin ruosteisiin ketjuihin. Onneksi rokotusten pitäisi olla kunnossa. Jälleen kerran olisin tarvinnut käsimerkkiä, jolla divemasterille voi viittoa ettei minun sertifiointi anna myöten mennä merisiiliä vilisevän hylyn ruumaan. Noh, tulipahan sielläkin käytyä. Ei ne naarmut siellä tulleet. Toinen sukellus oli sitten huomattavasti mukavampi ja näkyvyyskin oli parempi. Taisi olla pisin sukellus mitä olen koskaan tehnyt. Hyvä reissu siis.

Perhentians

Merdekapäivä on sitten ohi jälleen tältäkin vuodelta. Viimevuotisenhan piti jäädä ainokaiseksi, mutta niin sitä vain asiat kehittyy.

No keskiviikko iltana, elikkäs itsenäispäivän aattona 11-henkinen kansainvälinen ryhmä lähti junalla kohti bussiasemaa. Päätös osoittautui viisaaksi, sillä itsenäisyyspäivän aatto oli puurouttanut tiet todella pahasti. Niukasti ehdittiin bussiin, jolla huristeltiin pohjoista kohti aina aamu kuuteen asti. Sitten pikaiset aamukahvit ja hyppy pikaveneeseen ja Perhentian-saaristoa kohti.

Ensimmäisenä etsittiin varsin vaatimaton majapaikka ja sitten rannalle sadetta pitelemään. Onneksi ei tarvinnut kauaa kärvistellä ja illalla saatiin jo kilpailla, että kuka on polttanut selkänsä pahiten.

Toisena päivänä muut suuntasivat snorkkeloimaan haiden ja kilpikonnien kanssa. Minä lähdin sukeltamaan kolmen kallion (T3) väliin muodostuneen korallin sekaan. Oli oikein hyvä sukellus vaikka vain kerran sukellusmestari antoi hai-merkin. Merkin vaikutus oli se, että kaikki kiiruhtivat paikalle katsomaan, että missä se otus on. Ujo kala. Ehti karkuun ennen kuin minä sen näin. No oli siellä kuitenkin kilpikonnia ja vaikka kuinka paljon pienempiä kaloja

Illalla mentiin viidakkopolkua pitkin toiselle rannalle katsomaan auringon laskua ja iltapalaa haukkaamaan.
Takaisintulo ei ollutkaan enää niin helppoa. Jotenkin säkkipimeä viidakkopolku ilman säädyllistä taskulamppua ei houkuttanutkaan. Antti reippaana kävi ostamassa itselleen uuden, mutta muut päätimme kompuroida kuka minkäkin valoläheen varassa. Lopulta takaisin päästiin ilman mitään isompia naarmuja.

Aamulla oli sitten vuorossa minun ensimmäinen hylkysukellus. Kyseessä oli joulukuussa 2000 uponnut 60 metriä pitkä sokerilaiva. Valitettavasti oma sertifiointi ei anna myöten mennä hylykyihin sisälle, mutta oli siinä hylyn pinnallakin nähtävää. Paljon muun muassa merisiiliä, barracudia ja pari leijonakalaa. Koska olin ainoa, jota ei päästetty sisälle, yksi sukellusmestareista lähti näyttämään minulle hylystä uppoamisen yhteydessä lentänyttä roinaa, mukaan lukien kannen luukut, jotka olivat lentäneet reilun sadan metrin päähän. Niiden alla kuuleman monesti piileskelee haita, mutta tälläkään kertaa ei lykästänyt. Virta oli voimakas eikä näkyvyyskyään ollut muutamaa metriä enempää ja aika pian huomasimme, että hylkyä ei enää löydy. Minultakin alkoi ilma loppumaan, jotenka nousimme rauhallisesti kaiken taiteen sääntöjen mukaan pinnalle. Pinnalla huomasimme, että olimme ajautuneet noin 300 metriä virran mukana hylyltä pois päin. Oman porukan muut sukeltajat jättivät iltapäivän sukelluksen väliin. Sekin oli hyvä keikka, vaikka mitään rauskua kummempaa ei näkynytkään.

Kun pääsin rannalle muiden joukkoon kuulin, että puolet porukasta on sängyssä ruokamyrkytyksen takia. Samaan aikaan itsekin aloin oirehtia, jonka seurauksena sitten nukuin alkuillasta aamuun asti. Ruokamyrkytyksestä tuskin oli kyse. Olisko ollut joku sukeltamisen jälkioire. Seuraavana päivän kuitekin innokkaimmat kävivät vielä snorkkeloimassa ja me muut makasimme vain rannalla. Kaikki tuntuivat olevan jo paremmassa kunnossa. Iltapäivällä alkoi sitten matka mantereelle ja bussille.

Lisää kuvia voi kattoa täältä. Ei vedenalaisia kuvia ainakaan vielä.

Sukeltelua ja tulevaisuuden näkymiä

Viimeviikonloppuna tapahtui sitten monta odotettua asiaa. Perjantaina posti ystävällisesti suvaitsi tuoda uuden luottokortin. Tasan 4 viikkoa siinä meni. Tekis mieli vielä huomattaa, että tasaisen harmaan kortin sijasta olisin hallunnut jonkun kivan kuvan, mutta jääkööt nyt.

Samaisena päivänä hypättiin Susanin, Mein ja Sergein kanssa kohti pohjoista. Aamuyöstä oltiinkin jo Kuala Terenaggussa, josta otettiin vene Redangille. Siellähän tuli käytyä jo vajaa vuosi sitten.

Tämän reissun varsinainen tarkoitus oli kuitenkin viimeistellä Open Water Diverin sukellukset ihan oikeassa meressä. Kaksi sukellusta päivässä. Ihan ekalla vain kerrattiin perus juttuja mutta tällä kertaa vajaassa 10 metrissä. Sitten käytiinkin jo oikeasti yksi niemi kiertämässä. Siellä näkyi ainakin 2 isoa kilpikonnaa, sellasia käsivarren paksuisia matoja rouskuttamassa jotain salaatin näköistä kasvia, joku kumma iso etana, paljon erilaisia ja värisiä kaloja sekä yksi 1,5 metriä pitkä rausku. Rausku oli siitä mielenkiintoinen, että sukelluskouluttaja onnistui jotenkin rahoittamaan sen, ettei se lähtenyt liitelemään karkuun. Loppujen lopuksi se meni vähän piiloon korallien alle mutta antoi kuitenkin koskettaa itseensä. Sen iho tuntui mukavan pehmeältä ainaki merimakkaraan ja muihin pohjan lonkeromönkiäisiin verrattuna.
Kolmannella sukelluksella pääsin jo 18 metriin, mutta happi alkoi käymään niin vähäksi, että se keikka jäi aika lyhyeksi. Neljännellä sukelluksella harjoiteltiin suunnistusta veden alla. Eipä se paljoa maanpäällä suunnistuksesta poikkea.

Yhteensä veden alla tuli oltua 3,5 tuntia. Sukelluksista on hyvä pitää lokia ja sita varten on olemassa omat lokikirjansa. Ne auttavat kun pitää määritellä, että uskaltaako veden alle mennä vai pitääkö odottaa typen hajoamista sukeltajantaudin välttämiseksi.


Muuten viikonloppu meni löhöillessä ja varusteita huoltaessa. Sunnuntaina oli paluu. Ennen bussin lähtöä meillä oli muutama tunti aikaa odotella Kuala Terenaggussa. Paikassa ei ole mitään erityisiä viihdykkeitä, joten suurin osa ajasta käytettiin syömiseen. Odotellessa tytöt kuitenkin tahtoivat selvittää tulevaisuuttaan kiinalaisen temppelin ennustajalta, joten minäkin kävin siellä.

Ennustusprosessi tapahtuu siten, että purkillista puutikkuja heilutellaan ja kun tikku tipahtaa pois se laitetaan syrjään. Sen jälkeen heittämällä kahta kapulaa katsotaan, että oliko tämä tikku se oikea. Jos oli niin tikussa olevan merkin perusteella lähdetään hakemaan vastausta jonkun koodikirjan perusteella. Jos tikku oli väärä, jatketaan purkin heiluttelua. Itselläni ei ollut mielessä mitään erityistä ongelmaa, jotenka kyselin ihan vain yleisiä tulevaisuuden näkymiä.

Hampaattoman kiinalaisen ukon tulkitseman ennustuksen mukaan tulen pärjäämään ainakin taloudellisesti aina mihin maahan tai kaupunkiin menenkin. Koto-Suomessa olevilla tutuilla ja perheellä kuuleman asiat tulevat olemaan sen verran hyvin, että siitä ei tarvitse murehtia. Vaimoa ei kuuleman etsimällä löydy ja se on kaiketi jopa jonkinlaista ajan haaskausta. Se kuuleman tulee jostain ihan yllättäen, mutta ei ihan lähitulevaisuudessa.

Phuket

ภูเก็ต on nyt takana. Kaikin puolin mielenkiintoinen ja mukava reissu. Mukana oli Anita, Dani ja Marzena. Hieno paikka. Ei kuitenkaan ihan niin hieno kuin Redang. Paljon turisteja. Aluksi näytti, että paikka on täynnä ruotsalaisia mutta jossain vaiheessa nähtiin porukka sinivalkoiset suomi-t-paidat päällä päissään laulamassa. Anita ihmetteli, että mistä näitä äänekkäitä ruotsalaisia oikein riittää. Sanoin vain etten tiedä.

Sittemmin suomalasia näkyi jo useampikin ja esimerkiksi kumitehtaalla lyöttäydyin muina miehienä suomalaisen ryhmän mukaan. Lopulta onnistuin löytämään matkamuistoksi lehtikioskista perjantaisen Ilta-Sanomat.

Päivät menivät rannalla makoillessa ja vuokraskoottereilla ajellessa. Se on jokseenkin yhtä hullua ja vaarallista hommaa kuin Malesiassakin. Kaikesta huolimatta hauska, edullinen ja kätevä tapa liikkua. En onnistunut polttamaan itseäni. Itseasiassa en saanut edes säädyllistä rusketusta vaikka loppuajasta en käyttänyt aurinkovoiteita. Iho alkaa kai tottumaan jo aurinkoon. Illat menivät sitten Patongin (Ei, se ei se ole leipä, se on pikku kaupunki) rantakojuja kierrellessä ja järkyttävän tulista ruokaa syödessä. Aluksi ihmettelin kun ei suuta polta, mutta sitten opin aina tilaamaan ruuan niin kuin se tehtäisiin paikallisille. Muilla oli hauskaa kun söin hiki päässä punaista currya.

Monissa ravintoissa thai-ruoka ei ole se pääasia. Joka paikka on täynnä skandinavialaisia, saksalaisia ja italialaisia ravintoloita. Tuntuu hullulta, että joku lentää Thaimaahan asti, eikä sitten pysty elämään viikkoa tai kahta paikallisella ruualla. Noh, itselläkin oli tarkoitus käydä lihapullat syömässä, mutta jotenkin se sitten vain jäi tekemättä. Mielestäni yhdeksän kuukauden Aasiassa olon jälkeen olisin sen jo ansainnut.

Löhöilyn lisäksi teimme päivän reissun Phang Ngahan. Alueen suosituin nähtävyys lienee James Bond saari, jossa Mies ja kultainen ase kuvattiin. Oikein sopiva paikka James Bondin pääpahikselle. Jos leffasta muistatte niin merialue on täynnä vedestä törröttäviä isoja kallioita. Niiden välissä on luolia joihin juuri ja juuri pääsee kanootilla melomalla. Niiden sisällä on aukioita joissa on vedessä kasvavia mangrovemetsiä ja lisää matalia luolia. Kuuleman siellä on paljon käärmeitä, mutta minä en ainakaan nähnyt yhtään. Heino paikka.

Retken kohokohta oli kuitenkin norsupuisto. Norsuista on varmaan puhuttu viimeiset kaksi viikkoa kun matkaa suunniteltiin. Ne ovat kyllä isoja eläimiä, vaikka nämä olivat sitä pienempää Aasialaista lajia. Ratsatuksen lisäksi ohjelmassa oli pienen, vain parimetrisen poikasen esittämiä temppuja. Koko homma toimi banaanipalkkioilla, joita pienokainen osasi kärsällään kerjätä. Kerrassaan hauskoja eläimiä.

Ja vielä tsunamista, kun se kuitenkin kiinnostaa. Jälkiä ei juurikaan näkynyt. Alue jossa olimme oli ilmeisesti jäänyt allon alle, mutta tuhosta oli jäljellä vain pätkä päällystämätöntä tietä ja pari tyhjää tonttia, joissa oli tiilikasoja. Oikeastaan ainoa mistä saattoi päätellä, että joku alue oli jäänyt aallon alle oli se, että niissä kadut ja rakennukset olivat uusia tai ainakin ihan vasta uusittuja. Meidänkin hotellirakennus oli selvästi vanha, mutta sisustus oli remontoitu ihan hiljattain. Rannikko on rakennettu uudelleen todella nopeasti.

Lisää kuvia löytyy Flickrstä.

Langkawi

Itse olen jo kotosalla. Pojat jäi vielä yöksi Langkawille. Vähän sateista oli. Parhaat säät on kai jo menneet tältä vuodelta. Muuten kyllä oikein kiva paikka, vaikka Redangissa oli kyllä paremmat rannat. Pitää vain varata enemmän aikaa kuin yks viikonloppu, koska siinä ei ehdi paljoakaan näkemään. Ruoka vain oli aika kallista manner-Malesian hintoihin tottuneelle, mutta muuten oli edullista. Melomassa käytiin ja aurinkoa otettiin. Noiden lisäksi muuten palloiltiin ympäri Pantai Cenangia.
Satunnaisista sateista huolimatta jäi aurinkoa naamaan, joten ei ihan hukkaan mennyt. Kotimatkalla lentokentällä varmistin, että eilen illalla rantareggaebaarissa ollut porukka todella oli suomalaisia. Täällä kuuleman isompikin ryhmä suomalaisia opiskelemassa. Yhden puhelinnumeron otin mukaani, jos vaikka sattuu niin heikko hetki, että suomea pitää päästä puhumaan. Iltasella kävin kertaamassa ranskaani Algerialaisten kanssa. Ei mennyt kovin hyvin. Edelleen osaan ne samat noin 5 sanaa kuin aikaisemminkin. Kehuivat kuitenkin, että minulla on aika "eksoottinen" aksentti.

Penang

Viikonloppu meni siis Penangissa, jossa oli AIESECin järjestämä National Discover Penang-joukkuekilpailu, jossa on ideana kiertää Georgetowinia samaan tapaan kuin telkkarista tutussa Amazing Racessa. Menimme paikanpäälle perjantaina. Päivä oli varsin kiireinen ja söin myöhäisen aamupalan siinä kahdeksan aikaan illalla. Aamupalalta minut ja kaksi työkaveria vietiin AIESECin rekrytilaisuuteen, kai vähän niin kuin näytille, että kuinka kauas tätä kautta on mahdollista päästä. Jälleen olin osapuilleen ainoa valkoihoinen noin 50 kiinalaisen keskellä. No oli siellä kuitenkin kaksi hollantilaista kaveria, jotka olivat tuleet auttamaan tilaisuuden järjestämisessä. Omat jenkkityökaveritkaan kun eivät ole ihan perinteisiä amerikan blondeja. Yöpyminen tapahtui tyhjässä talossa, jossa ei ollut yhtään mitään. Siis ei edes patjoja. Onneksi päivä oli sen verran rankka ja nukkuminen meni muutenin sen verran myöhäiseen, joten ei tuollaiseen sivuseikkaan paljoa kiinnittänyt huomiota.

Lauantaina herätys oli joskus kuuden kieppeillä, josta parin tunnin unilla lähdettiin kilpailemaan. Olin kuuleman aamulla ensimmäistä kertaa koko Malesian reissun aikana äreänä, joka kuitenkin kai helpotti kunhan sain ensimmäisen kahvin juotua. Osallistujat siis jaettiin ryhmiin, ja saimme vihejeitä paikoista joihin piti mennä. Vihjeet olivat esimerkiksi historiallisia faktoja tai eri paikkojen malaijin kielisiä nimiä, joiden mukaan piti edetä ympäri kaupunkia bussilla ja kävellen.

Ensimmäinen kohde oli Penang Hillin päällä, jonne mentiin Sveitsiläisellä vuoristojunalla. Ylöspäästyämme alkoi satelemaan ja ilma oli mukavan viileä. Tuli ihan koti-Suomi mieleen. Paikalliset vetelivät pitkähiaisia paitoja päälleen, itse olin shortsit jalassa ja nautin olosta. Alas päästyämme aurinko tuli esiin ja alkoi helottamaan kirkkaalta taivaalta. Pelkäsin, että käräytän nahkani mutta onneksi ryhmässä olleella kiinalaisella tytöllä oli mukanaan aurinkovoidetta, jonka suojakerroin oli minullekin riittävä 130. Sain silti mukavan rusketuksen päivän aikana. Kiinalaiset pyrkivät välttämään ruskettumista hinnalla minä hyvänsä ja kantavat jopa sateenvarjoja kirkkaimilla auringonpaisteilla. Päivä jatkui samaan tapaan ympäri kaupunkia kierrellen. Kävimme usammassakin temppelissä, museossa ja vedenpäälle rakennetussa kalastajakylässä. Little Indiasta piti käydä hakemassa "pottu" naamaan. Lisäksi kävimme kiinalaisessa temppelissä, joka oli rakennettu vain sitä varten, että se voidaan polttaa kuu-juhlan päätteeksi. Ensi vuonna kuuleman rakennetaan uusi.

Kiertue oli varsin opettavainen, sillä oman ryhmäni muut jäsenet olivat pelkästään malesialaisia ja vieläpä kaikista suurimmista etnisistä ryhmistä, joten sain asiantuntevaa selitystä tavoista ja mitä missäkin temppelissä tai moskeijassa tehdään ja miksi. Saaren suurimmassa moskeijassa joku ventovieras mies tuli juttelemaan ja kertoili pitkät pätkät käytännön muslimielämästä sekä kristinuskon ja islamin suhteesta. Kun jutut alkoivat menemään joihinkin Aabrahamin kirjoitusten erikielielisten versioiden eroavaisuuksiin, poistuimme paikalta kohteliaasti kiirettä verukkeena käyttäen.

Kun kerran Penangissa oltiin, piti tottakai maistaa jokseenkin kaikkia paikallisia erikoisuuksia. Söin päivän aikana varmaan tusinan erilaista pääosin kiinalaista ruokalajia. Mukana ollut huivia käyttänyt muslimityttö rajoitti maistelua jonkin verran, koska läheskään kaikista paikoista ei ollut saatavilla halal-ruokaa. Maalissa odotti vielä yksi yhteinen illallinen, jonka jätin suosiolla väliin. Yleisön painostuksesta maistoin kuitenkin tuoretta duriania. Maku oli jokseenkin sama kuin durian-jäätelössä, mutta voimakkaampi. Oksennusreaktio tuli heti, mutta onnistuin nielemään lusikallisen hedelmälihaa. Päälle sain raikuvat aploodit. Jotain käsitystä mausta voi saada siitä, että kyseinen hedelmä on ollut Pelkokerroimessa niiden oksettavien ruokien joukossa. Vieressä istunutut filippiiniläinen ihmetteli syytä moiseen samalla kun lusikoi duriania hyvällä ruokahalulla.

Illalla palkintojen jaossa kävi ilmi, että oma ryhmäni oli ollut hitain, mutta toisaalta yksi ryhmä ei käynyt kaikkia rasteja, joten sijoitus oli komeasti kolmas. Sitä seurasi jälleen pitkä ilta ja aikainen herätys bussia varten. Paluumatka meni pääasiassa nukkuessa. Kunhan pääsimme kotiin suuntasimme vielä illalliselle, mutta menimme ihan suosiolla pitseriaan. Vieläkään ei oikein haluta kiinalaista ruokaa.

Flickrissa on joitain kuvia. Ne joilla on tunnukset saattavat nähdä enemmän.

Ainiin, hyökyaaltoa ei sitten tullut.

Tioman

Tioman on kilpikonnan muotoinen saari Malesian itäpuolella. Mantereelta saarelle on matkaa noin 60 kilometriä, jonka taitoimme pikaveneellä reilussa tunnissa. Itse saari on suurimmilta osin täysin koskematonta sademetsää, eikä sisällä mitään suurempia asutuskeskuksia. Meidänkin majapaikamme oli piskuisessa rannikolla sijaitsevassa kylässä, joka eli pelkästään turismilla. Kylässä oli vain yksi tie, muutama ravintola, mökkejä, sukellusfirmoja ja hieno hiekkaranta.

Saavuimme rantaan lauantaiaamuna yön autossa istumisen jälkeen, josta reilun tunnin loppumatka meni pikaveneellä. Vene matkalla sain mahdollisuuden jutustella kasvotusten suomeksi ensimmäisen kerran reiluun pariin kuukauteen, kun viereen sattui istumaan suomalainen tyttö. Perillä Ensimmäisenä ohjelmassa oli aamupala, jonka jälkeen pienet unet mökissä. Tämän jälkeen siirryimme rannalle, jossa torkuimme palmujen alla, toki aina välillä jotain syöden. Jotenkin aika tuntui hidastuvan ja kiire katoavan. Parin sadan metrin kävelyynkin sai menemään minuutti kaupalla aikaa. Ilta meni palmujen väliissa olevassa rippumatossa loikoillen ja mukavia jutustellen.

Sunnuntai oli toiminnallisempi päivä. Aamusta lähdimme paikallisen opastuksella veneellä merestä törrättäville kallioille. Vene ankkuroitiin ja snorkkelit ja räpylät kaivettiin esiin. Kyseisellä paikalla oli paljon hienoja koralleja sekä niiden välissä sukkuloivia erikokoisia ja värisiä kaloja. Kalojen väritys vaihteli pinkistä aina musta-valkoraidalliseen. Hauskinta oli sukeltaa leipäpala kädessään ja katsoa kuinka korallien välistä hyökkäsi satoja erikokoisia kaloja kädessä olevaa leipäpalaa kohti. Yksi jopa puraisi sormesta. Ei ollut kuuleman hai, koska sormi on edelleen tallella.

Saari on mukava paikka. Kylät ovat pieniä ja sijaitsevat osittain sademetsässä sekä toisaalta hienojen hiekkarantojen vieressä. Koska esimerkiksi telkkareita tai muita nykyajan perusvempeleitä ei juurikaan ole, ajan taju katoaa helposti ja löhöilystä tulee rankin asia, mitä saarella viitsii tehdä. Erinomainen lomapaikka siis. Saarelle haluvien täytyy pitää kiirettä, sillä hiljattain aloitetut ja runsaasti kritiikkiä saaneet parannusprojektit tulevat muuttamaan saarta, eikä välttämättä parempaan suuntaan.

Singapore

Kotona ollaan. Kolme päivä Singaporessa on takana. Kuala Lumpur vaikutti poikkeuksellisen likaiselta ja sekavalta kotiin tullessa. Ei ole tietoakaan parhaimmasta näkemästäni julkisen liikenteen järjestelmästä tai siisteistä katujen varsista. Reissu oli kaikin puolin mukava. Sunnuntai päivä meni pakollisia nähtävyyksiä ja ihmisiä töllistellessä. Eräällä aukiolla oli kiinalainen nainen, joka kantoi julistetta jossa oli kuva ilmeisesti päähän ammutusta naisesta. Tällä hän halusi ilmaista huolensa Kiinan ihmisoikeustilanteeseen. Ainakin viestin välitystapa oli tehokas. Ilta meni eläintarhan yö-safarilla. Eläintarha on pimeän aikaan sikäli mielenkiintoisempi, että eläimet ovat oikesti aktiivisia, eivätkä vain nuku. Safarin varrella oli mahdollisuus päästä myös lepakoiden ja jättiläisliito-oravien kanssa samaan häkkiin. Oli sykähdyttävää tajuta, että juuri pään yläpuolella olevassa oksassa roikkuu pääalaspain 30cm pitkä lepakko.

Maanantaipäivä meni vähän vetelehtiessä. Onneksi huomasin, että Sin City, joka on kokonaan kielletty Malesiassa on sentään sallittu siellä. Tosin Singaporessakin elokuvalla on 21-vuoden ikäraja. Pakkohan se oli käydä katsomassa, kun olen sitä vuosikausia odottanut. Ei tarvinnut pettyä. Tarina on yhtä synkkä kuin esikuvansa. Maalle tyypilliseen tapaan elokuva alkoi minuutilleen ilmoitettuun aikaan.

Bussi kohti kotia lähti viiden aikaan. Kotimatka sujui mukavasti suomalaista poppia kuunnellessa. Jotenkin se sopii paremmin maanteiden varsille kuin KL:n ruuhkajuniin. Kotona odotti kortti Suomesta. Mummolle siitä kiitoksia.

新加坡共和国

新加坡共和国, joka tunnetaan myös nimellä சிங்கப்பூர் குடியரசு, on kaupunki, saari ja valtio, joka erosi Malesiasta vuonna 1965. Se sijaitsee Malakan niemimaan eteläkärjessä, niukasti pohjoisella pallonpuoliskolla. Maan lainsäädäntö on varsin tiukka. Purkan maahantuonti edes omaan kättöön sallittiin vasta muutama vuosi sitten. Roskittamisesta tai väärässä paikassa tupakoinnista seuraa S$1000 sakko, kadun ylittäminen muualta kuin erikseen merkitystä paikasta maksaa S$50. Kuolemantuomiota käytetään asukaslukuun nähden eniten maailmassa eikä kunnollisia vaaleja ei ole kai ollut koko valtion olemassaolon aikana. Ennenvanhaan epäsiistin näköiset miesmatkustajat saattoivat saada erityisen Suspected Hippy In Transport eli S.H.I.T-leiman passiinsa. Kaikesta edellä mainitusta huolimatta tai juuri siitä johtuen maa on yksi maailman rikkaimmista, siisteimmistä ja turvallisimmista valtioista. Sinnepä tieni siis vie.