Ja loput...

Ja sitten se loppu reissu. Matka taittu pääasiassa lentämällä. Australia on ihan käsittämättömän kaukainen ja iso maa. Laskin, että lensin maan sisällä noin 7000km vain käydäkseni kolmessa merkittävässä naapurikaupungissa ja siihen päälle reilut 13000km:n meno-paluu Kuala Lumpurista Brisbaneen. Vaikka jalat meinasivat puutua välillä, ei voi valittaa. Sen verran jäi vielä kaivelemaan, että pitänee käydä uudestaan katsomassa niitä paikkoja mihin ei nyt ehtinyt. Enempi kuvia on täällä.

Australia Zoota ja Sunshine Coastia seuraavana päivänä menin Tomin kanssa Tangaloomaan, joka on vanha valaanpyyntiasema kaupungin ulkopuolella olevassa kokonaan hiekasta muodostuneessa saaressa. Nykyisin saaren tekee mielenkiintoiseksi kilometrien mittaiset hiekkarannat, surffaus ja villit delfiinit, joita varten saaren ympärillä on suojelualue.

From Down Under

Tom rannalla. Vesi oli järkyttävän kylmää. Ainakin Malesian vesiin tottuneelle. Käytiin kuitenkin pikaisesti uimassa kun oli sitä varten tunnin venematka tehty.


Reissun sankareitahan olivat sitten delfiinit, joita myös päästiin ruokkimaan kalalla. Hauskoja ja leikkisä eläimiä. Villinäkin osaavat kiltisti käydä hakemassa kalan kädestä ilman, että purevat sormia.

Brisbanesta matka jatkui seuraavana päivänä Sydneyhyn, jossa myös entinen kämppis Alex asuu tulevan miehensä kanssa. Heidän vapautumista odotellessa kiertelin kaupungilla, jonka jälkeen Alex ja Rohan hakivat minut kaupungintalolta katsomaan loput pakolliset nähtävyydet. Sydney on erittäin kansainvälinen. Silmämääräisesti arvioituna miltei puolet väestöstä on aasialaista alkuperää. Monet paikan nimet on otettu suoraan Englannista alkaen kaupungin keskuspuistosta, Hyde Parkista. Subtrooppisen Brisbanen jälkeen Sydney tuntui vielä aika kylmältä. Takki sai olla päällä. Kesä vielä odotti tuloaan.


Minä ja pakollinen oopperatalokuva. Alex varoitti, ettei turistit ehkä pääse lähtemään Sydneystä, ellei kamerassa ole kuvaa Oopperatalosta ja Harbour Bridgesta. Siltakuva löytyy muiden seasta täältä.


Rohan ja Alex Ooperatalon takan. Kuuleman ihan tuttu paikka joka kerta kun menee töihin, ei kuuleman voi ymmärtää minkä takia tuhannet turistit kiikkuvat tuonne joka päivä.


Seuraavan päivä matkustin junalla pari tuntia Katoombaan Blue Mountainille. Paikallinen kansallispuisto on suosittu retkeilyalue, jonka tunnetuin nähtävyys on kuvassa näkyvä Three Sisters, joka on paikalla asuneen Gundungurra-aborginaaliheimon pyhä paikka.


Three Sistersin alapuolella on sademetsä. Kuvassa metsässä kasvava saninainen. Tämä yksilö oli kuuleman vain 4-5 metriä korkea.


Illalla kierreltiin Alexin kanssa Sydney surffausrantoja heidän uudella asuntoautolla, joka on ostettu häämatkalle Australian kiertuetta varten. Kuvassa Coogee Beachin aaltoja. Oli siellä hiekkarantakin, mutta illalla se ei ole kovin näyttävä. Seuraavan päivän vietin Manly Beachilla surffaajia katsellen ja muuten vain katsellen. Illalla hyppäsin koneeseen ja lensin pohjoiseen trooppiseen Cairnsiin, josta heti aamulla menin läheiseen Kurandan kylään. (Katso edellinen postaus.)


Matka Kurandaan kukkuloiden päälle meni 7,5km pitkällä gondolihissillä, pysähtyen aina välillä katselemaan maisemia. Alas tulin sitten kuvassa näkyvällä junalla. Juna kulki satakunta vuotta vanhaa kullankaivuurataa. Hienot maisemat.


Kun kerran Isolle Valliriutalle on päästy, niin pakkohan se oli sukeltaa. Hintaa sukelluksille kertyi monen kertaisesti Malesiaan verrattuna, mutta pakkohan sen on olla sen arvoistakin. Näissä vesissähän viihtyy tuhansia kilpikonnia, haita, valaita ja delfiinejä. Voi kuinka väärässä ihminen voi olla. Muistaakseni mielenkiintoisin oli papukaijakala ja mustavuokkokala. Niitä näkee Malesiassakin ja paljon halvemmalla. Noh, korallien välissä olevat kanjonit oli kuitenkin hienoja. Vedenalaisen kuvauksen niksitkin alkoivat pikkuhiljaa aueta, vaikka sitä ei juuri tästä kuvasta heti huomaakkaan.


Pettymysten sukelluksen jälkeisen päivän iltana lensin takaisin Brisbaneen ja siellä Tomin kanssa DHL:n pikkijouluihin. Kivat pippalot. Australialaiset on kyllä leppoisaa väkeä. Varsinkin parin kaljan jälkeen. Seuraavana päivän pakolliset kengurumatkamuistot ja lähialueen katsastelua. Kuvassa Minä ja Tom Mt. Coot-than päällä. Taustalla Brisbanen keskusta, vasemmalla näkyy vähän Kangaroo Pointin kallioita.


Ja sitten viimeinen kuva, Brisbanen Story Bridge. Taustalla Riverside ja keskusta.

Kiva reissu. Vähän oli hankala lähteä kun oli jo tottunut länsimaiseen järjestykseen ja tehokkuuteen, australian-kielen ymmärtäminen ei tuottanut enää lopuksi ongelmia ja siihen jatkuvaan "mateksi" kutsumiseenkin lopulta tottuu. Pitänee alkaa suunnittelemaan seuraavaa reissua pohjois- ja eteläosiin. Ehkä ei kuitenkaan ihan heti. Tarinasta väliin jääneitä kuvia löytyy täältä.

Perhentians

Merdekapäivä on sitten ohi jälleen tältäkin vuodelta. Viimevuotisenhan piti jäädä ainokaiseksi, mutta niin sitä vain asiat kehittyy.

No keskiviikko iltana, elikkäs itsenäispäivän aattona 11-henkinen kansainvälinen ryhmä lähti junalla kohti bussiasemaa. Päätös osoittautui viisaaksi, sillä itsenäisyyspäivän aatto oli puurouttanut tiet todella pahasti. Niukasti ehdittiin bussiin, jolla huristeltiin pohjoista kohti aina aamu kuuteen asti. Sitten pikaiset aamukahvit ja hyppy pikaveneeseen ja Perhentian-saaristoa kohti.

Ensimmäisenä etsittiin varsin vaatimaton majapaikka ja sitten rannalle sadetta pitelemään. Onneksi ei tarvinnut kauaa kärvistellä ja illalla saatiin jo kilpailla, että kuka on polttanut selkänsä pahiten.

Toisena päivänä muut suuntasivat snorkkeloimaan haiden ja kilpikonnien kanssa. Minä lähdin sukeltamaan kolmen kallion (T3) väliin muodostuneen korallin sekaan. Oli oikein hyvä sukellus vaikka vain kerran sukellusmestari antoi hai-merkin. Merkin vaikutus oli se, että kaikki kiiruhtivat paikalle katsomaan, että missä se otus on. Ujo kala. Ehti karkuun ennen kuin minä sen näin. No oli siellä kuitenkin kilpikonnia ja vaikka kuinka paljon pienempiä kaloja

Illalla mentiin viidakkopolkua pitkin toiselle rannalle katsomaan auringon laskua ja iltapalaa haukkaamaan.
Takaisintulo ei ollutkaan enää niin helppoa. Jotenkin säkkipimeä viidakkopolku ilman säädyllistä taskulamppua ei houkuttanutkaan. Antti reippaana kävi ostamassa itselleen uuden, mutta muut päätimme kompuroida kuka minkäkin valoläheen varassa. Lopulta takaisin päästiin ilman mitään isompia naarmuja.

Aamulla oli sitten vuorossa minun ensimmäinen hylkysukellus. Kyseessä oli joulukuussa 2000 uponnut 60 metriä pitkä sokerilaiva. Valitettavasti oma sertifiointi ei anna myöten mennä hylykyihin sisälle, mutta oli siinä hylyn pinnallakin nähtävää. Paljon muun muassa merisiiliä, barracudia ja pari leijonakalaa. Koska olin ainoa, jota ei päästetty sisälle, yksi sukellusmestareista lähti näyttämään minulle hylystä uppoamisen yhteydessä lentänyttä roinaa, mukaan lukien kannen luukut, jotka olivat lentäneet reilun sadan metrin päähän. Niiden alla kuuleman monesti piileskelee haita, mutta tälläkään kertaa ei lykästänyt. Virta oli voimakas eikä näkyvyyskyään ollut muutamaa metriä enempää ja aika pian huomasimme, että hylkyä ei enää löydy. Minultakin alkoi ilma loppumaan, jotenka nousimme rauhallisesti kaiken taiteen sääntöjen mukaan pinnalle. Pinnalla huomasimme, että olimme ajautuneet noin 300 metriä virran mukana hylyltä pois päin. Oman porukan muut sukeltajat jättivät iltapäivän sukelluksen väliin. Sekin oli hyvä keikka, vaikka mitään rauskua kummempaa ei näkynytkään.

Kun pääsin rannalle muiden joukkoon kuulin, että puolet porukasta on sängyssä ruokamyrkytyksen takia. Samaan aikaan itsekin aloin oirehtia, jonka seurauksena sitten nukuin alkuillasta aamuun asti. Ruokamyrkytyksestä tuskin oli kyse. Olisko ollut joku sukeltamisen jälkioire. Seuraavana päivän kuitekin innokkaimmat kävivät vielä snorkkeloimassa ja me muut makasimme vain rannalla. Kaikki tuntuivat olevan jo paremmassa kunnossa. Iltapäivällä alkoi sitten matka mantereelle ja bussille.

Lisää kuvia voi kattoa täältä. Ei vedenalaisia kuvia ainakaan vielä.

Bubble video

This is a video from my first diving trip to Redang. It's not shot by me, so I'm actually somewhere there. It gives a nice impression what kind of sounds you can hear underwater.

Vesikuvia

Here is some pics of my first dives in Redang.

Kun edelliseen en viitsinyt laittaa yhtään kuvaa niin laitetaan nyt muutama. Sain tänään ainakin suurimman osan viimeviikonlopun sukelluskuvista.

Eli tästä lähtee. Taitaa olla jo kolmas sukellus ja ensimmäinen veneestä. Taustalla sukellusopettaja.

Sitten ollaankin jo veden alla. Minä olen oikean puoleinen.

Susan and me underwater

Merivuokkoja Some sort of Sea Anemone


Nemoa etsimässä. Ei onneksi tarvinnuat kaukaa hakea. Löytyi aika helposti. Nemohan on vuokkokala ja ne elävät symbioosissa merivuokkojen kanssa.
Finding Nemo. The species is called clownfish.

Koralleja Corals

Joku meri-etana tai muu mönkiäinen. Tälläistä pidin kädessäkin. Aika inhottavan tuntuinen.
A Sea slug, I held one on my hand.

Flickrissä on enemmältikin kuvia.

More pics on Flickr.

Sukeltelua ja tulevaisuuden näkymiä

Viimeviikonloppuna tapahtui sitten monta odotettua asiaa. Perjantaina posti ystävällisesti suvaitsi tuoda uuden luottokortin. Tasan 4 viikkoa siinä meni. Tekis mieli vielä huomattaa, että tasaisen harmaan kortin sijasta olisin hallunnut jonkun kivan kuvan, mutta jääkööt nyt.

Samaisena päivänä hypättiin Susanin, Mein ja Sergein kanssa kohti pohjoista. Aamuyöstä oltiinkin jo Kuala Terenaggussa, josta otettiin vene Redangille. Siellähän tuli käytyä jo vajaa vuosi sitten.

Tämän reissun varsinainen tarkoitus oli kuitenkin viimeistellä Open Water Diverin sukellukset ihan oikeassa meressä. Kaksi sukellusta päivässä. Ihan ekalla vain kerrattiin perus juttuja mutta tällä kertaa vajaassa 10 metrissä. Sitten käytiinkin jo oikeasti yksi niemi kiertämässä. Siellä näkyi ainakin 2 isoa kilpikonnaa, sellasia käsivarren paksuisia matoja rouskuttamassa jotain salaatin näköistä kasvia, joku kumma iso etana, paljon erilaisia ja värisiä kaloja sekä yksi 1,5 metriä pitkä rausku. Rausku oli siitä mielenkiintoinen, että sukelluskouluttaja onnistui jotenkin rahoittamaan sen, ettei se lähtenyt liitelemään karkuun. Loppujen lopuksi se meni vähän piiloon korallien alle mutta antoi kuitenkin koskettaa itseensä. Sen iho tuntui mukavan pehmeältä ainaki merimakkaraan ja muihin pohjan lonkeromönkiäisiin verrattuna.
Kolmannella sukelluksella pääsin jo 18 metriin, mutta happi alkoi käymään niin vähäksi, että se keikka jäi aika lyhyeksi. Neljännellä sukelluksella harjoiteltiin suunnistusta veden alla. Eipä se paljoa maanpäällä suunnistuksesta poikkea.

Yhteensä veden alla tuli oltua 3,5 tuntia. Sukelluksista on hyvä pitää lokia ja sita varten on olemassa omat lokikirjansa. Ne auttavat kun pitää määritellä, että uskaltaako veden alle mennä vai pitääkö odottaa typen hajoamista sukeltajantaudin välttämiseksi.


Muuten viikonloppu meni löhöillessä ja varusteita huoltaessa. Sunnuntaina oli paluu. Ennen bussin lähtöä meillä oli muutama tunti aikaa odotella Kuala Terenaggussa. Paikassa ei ole mitään erityisiä viihdykkeitä, joten suurin osa ajasta käytettiin syömiseen. Odotellessa tytöt kuitenkin tahtoivat selvittää tulevaisuuttaan kiinalaisen temppelin ennustajalta, joten minäkin kävin siellä.

Ennustusprosessi tapahtuu siten, että purkillista puutikkuja heilutellaan ja kun tikku tipahtaa pois se laitetaan syrjään. Sen jälkeen heittämällä kahta kapulaa katsotaan, että oliko tämä tikku se oikea. Jos oli niin tikussa olevan merkin perusteella lähdetään hakemaan vastausta jonkun koodikirjan perusteella. Jos tikku oli väärä, jatketaan purkin heiluttelua. Itselläni ei ollut mielessä mitään erityistä ongelmaa, jotenka kyselin ihan vain yleisiä tulevaisuuden näkymiä.

Hampaattoman kiinalaisen ukon tulkitseman ennustuksen mukaan tulen pärjäämään ainakin taloudellisesti aina mihin maahan tai kaupunkiin menenkin. Koto-Suomessa olevilla tutuilla ja perheellä kuuleman asiat tulevat olemaan sen verran hyvin, että siitä ei tarvitse murehtia. Vaimoa ei kuuleman etsimällä löydy ja se on kaiketi jopa jonkinlaista ajan haaskausta. Se kuuleman tulee jostain ihan yllättäen, mutta ei ihan lähitulevaisuudessa.

Uimakoulu

 Tänään aloitin uuden harrastuksen. Tavoiteena olisi saada PADI Open Water Diver-lupa kahden viikon päästä Redangissa, jossa tuli jo käytyä lokakuussa.

Heti ekakerralla päästiin veteen. Kalat ja kilpikonnat jäivät näkemättä kun harjoittelu tapahtui ihan vain altaassa. Homma meni yllättävänkin kivuttomasti. Kivaa oli. Mukana ollella Malesialaisella oli vähän vaikeuksia totuttautua veteen. Sitä on useamminkin ihmetelty, että miksi paikalliset ovat niin vesikammoista porukkaa vaikka säät suosivat rantoja ympärivuoden ja joka paikka on täynnä uima-altaita.

Kurssin läpäisemiseksi tarvitaan ensin 10 tuntia allassukellusta ja kirjallinen koe. Kokeeseen annettin materiaaliksi noin tunnin mittainen DVD ja 250-sivuinen kirja. Lopuksi pitää käydä vielä ohjattuna neljä sukellusta avovesillä. Tuskin maltan odottaa sitä.