maanantaina, tammikuuta 16, 2006

No ei se mihinkään hellittänyt

Oho, viikko vierähti enkä hoksannut kirjoittaa. Pääasiassa aika meni flunssa potiessa. Vieläkin on vähän. Ilmeisesti se ei ole kanalentsua. Mitään erikoista ei tapahtunut. Oli kuitenkin Selman Ranskan tuliaisista kokkaama illallinen, joka oli mukavaa vaihtelua aasialaiseen ruokaan. Perjantaina kävin Singaporelaisen kaverin kanssa katsomassa sen Spielbergin geisha-pätkän. Se oli vähän tylsä, tyttöjen leffa. Tänään taasen kävin Uus-seelantilaisen kaverin kanssa pubivisassa. Ei oikein pärjätty. Englannin kielinen lääketieteen termistö ei ollut oikein kummallakaan hallussa eikä ne kaikki julkkiksetkaan ihan oikein mennyt.

Kiinalainen uusivuosi tulee kovalla vauhdilla. Ensimmäinen päivä on 29.1. Kukon vuosi lähestyy loppuaan ja koiran vuosi on alkamassa. Kaupungilla vähän joka paikkaan on alkanut tulemaan punaisia lyhtyjä ja paikkoja koristellaan erilaisilla valoilla ja porkkanoilla. Kiinaksi porkkana kai muistuttaa foneettisesti varallisuutta tarkoittavaa sanaa, joten ne kai symboloivat sitä. Ja kun kiinalaisista on kyse, niin tottakai asiaa (niin kuin ihan mitä tahansa tapahtumaa) juhlistetaan alennusmyynneillä.

Kuala Lumpur kuuleman hiljenee, mutta Singapore ja Hong Kong on kuuleman hyviä paikkoja mennä, jos haluaa kunnon juhlahumua nähdä. Selman kanssa juuri varattiin liput uudeksi vuodeksi Sarawakiin, jossa pitäis olla ainakin jonkin verran kiinalaisia. Tämä on käsittääkseni neljäs uusivuosi tänne tulon jälkeen.

tiistaina, tammikuuta 10, 2006

Hyvää.. mitä lie

Tänään olis taas ollut vapaapäivä. Suoraan sanottuna en enää edes muista mikä päivä tänään olis ollut. Joku muslimipyhä kuitenkin. Meillä se ei tietenkään ollut vapaata, mutta ei sentään toimistolla asti menty. Miken luona oltiin ja palaveerattiin ja tilattiin pizzaa. Vähän samaan tapaan kuin uudenvuoden päivänäkin, joka ei siis myöskään ollut meillä vapaa. Nämä on sikäli ihan mukavia päivä. Enemmänkin sellasta kupu täynnä sohvalla makaamista ja tulevan suunnittelua. Flunssa on vielä voimissaan, mutta olen silti jaksanut aina töihin raahautua. Ehkä se huomiseksi jo hellittäis.

Time Squaren vuoristorata


Rollercoaster in Times Square
Originally uploaded by hnix.
Pitää vielä kokeilla miten Flickrin blogausnappi toimii. Kuva on Times Square ostarin sisällä olevasta huvipuistosta. Vielä en ole ehtinyt testaamaan.

sunnuntaina, tammikuuta 08, 2006

Loppiainen

Naurakaa vain, loppiaisesta täällä ei tiedetä mitään joten, perjantai olitiin töissä. Kyllä teillä hymy hyytyy tuossa kuun vaihteessa kun kiinalainen uusi vuosi tulee. Sitten pitäis olla neljäpäivää vapaana ja samalle viikolle sattuu vielä jonkun sulttaanin synttärit ja Kuala Lumpurin Federaation päivä, jotka on myös vapaita. Joissain maissa kiinalaista uutta vuotta vietetään parikin viikkoa mutta täällä sitä on vähän lyhennetty. Meillä luultavasti kaikki päivät ei ole vapaita, mutta vois kai niitä omia lomapäiviä käyttä ja käydä jossain jos vielä jonnekin pääsee.

Flundda!

Eihän tämän pitäis olla mahdollista. Ehkä Suomessa, mutta ei täällä. Nyt on päälle iskenyt flunssa. Nokka vuotaa, päätä särkee ja ulkona pitäis olla 28 lämmintä. En tosin sitä usko. Sen verran viileältä tuntuu, korkeitaan 25 astetta. Tuli varmaan siitä kun torstaina lilluttiin altaassa Kristinan emännöimillä kesteillä. Ei näköjään sovi täälläkään mennä tammikuussa uimaan.

Virailulla ollut Anitan poikakaveri lähtee huomenna pois, jotenka käytiin eilen Luna baarissa. Siis se baari, joka sijaitsee keskustassa 35 kerroksessa. Näköalat on edelleen hienot. Tämä pois lähtevä kaveri puuhaa jotain firmaa piilaaksoon ja vihjaili, että tarvis sinne riittävän hullua tietokantasuunnittelijaa. Noh, se näkee ken elää.

Paikalla oli myös paikallinen intialainen tuttu. Kaveri on tuollaiset reilu kolmikymppinen, Englannissa opiskellut ja täällä jokseenkin menestyvä rikosasianajaja. Hänellä vain on vähän perheongelmia. Eilen oli kuuleman koko suvun voimin käyty kolmen tunnin neuvottelu tästä ongelmasta. Erilaisia kompromissejä ja sopuratkaisuja oli esitetty, mutta varsinaista tulosta ei vielä kuuleman ole saatu. Hän kun tahtoisi pikkuhiljaa muuttaa kotoa pois.

torstaina, tammikuuta 05, 2006

Lumimies

Vaarallista täällä. Vaikka lunta ei olekaan paljoa, niin Kalevan mukaan täällä on lumimies irrallaan. Kuvaa jutussa ei valitettavasti ole. Täytynee lähteä etsimään sitä ensi viikonloppuna.

Thanks mate!

 
This morning I had time to go to post office in Bangsar Baru and get my packet. Aneta has been asking me to get that for weeks now. It was really nice that Tom remebered us with all these nice presents! I am happy for my new cool bottle opener...made of...kangaroo hand. (It is (has been) a real kangaroo, right?) It's very...Australian. I am sure that nobody has similar back home! Thanks dude, I appreciate it.

Looking forward to go to Bali in March!
 Posted by Picasa

Kansalaisoikeus

Terveisiä Suomesta! Tänään alkoi pressan vaalien ennakkoäänestys. Meninkin aamulla ennen töihin menoa käymään lähetystössä. Vähän vaatimaton toimistohan se oli Kiinalaisessa kauppakamarissa, mutta muuten oikein viihtyisä. Vieressä olevat muiden maiden palatsit olivat kyllä vähän näyttävämpiä. Itse suoritus ei paljoakaan poikennut normaalista ennakkoäänestämisestä. Vähän toivoin, että olisivat tarjonneet suomalaista kahvia siellä, mutta ei. Sain kuiteskin vähän aikaa plarailla Suomen kuvalehteä ja muita suomalaisia julkaisuja sekä hyvän syyn mennä töihin vasta lounasaikaan.

tiistaina, tammikuuta 03, 2006

Mopokolari

 
Kuten joskus on tainnut tulla mainittua, mopoilu on täällä varsin suosittu liikkumismuoto. Syyn ymmärtää kun juuttuu autolla tunniksi ruuhkaan ja mopoilijat puikkelehtivat autojen väleistä. Tämä tekee mopoista vaarallisempia kuin autoilijoista. Kuvassa Jalan Maroof, katu jonka joudun ylittämään aina töihin mennessä (ilman suojateitä). Huomatkaa kuvan keskellä oleve mopomies. Tänään töistä tullessa joku mopoilija oli kai ottanut yhteen katuvalopylvään kanssa. Siinä se makasi keskellä tietä naama asfaltissa ja kypärä halki. Ei ollut enää hengissä. Malesialaiseen tapaan ei pysähdytty mutta näkyi siinä jo joku poliisikin olevan liikennettä ohjaamassa. Posted by Picasa